Blogi
Marian matkassa on Suomen katolilaisten naisten ylläpitämä blogi. Uusi kirjoitus joka viikko!
Paavi Leo XIV ja hänen edeltäjänsä
Konklaavin neljännessä äänestyksessä torstaina kirkollemme valittiin uusi paavi, Leo XIV. Paaviksi valittu kardinaali Prevost ei ollut ennakkoveikkauslistojen kärkisijoilta tuttu – emme perheemme kotikatsomossa varmasti olleet ainoita, jotka joutuivat kääntymään äkkiä googlen puoleen selvittääkseen, kenestä oikein oli kyse. Paaviksi valitun kardinaalin ollessa monelle tuntematon on hänen paavillinen nimensä ensimmäinen asia, joka kertoo meille jotain hänen persoonastaan ja toiveistaan tulevaisuudelle. Uusi paavimme valitsi nimekseen Leo, mikä käänsi monien ajatukset oitis 1800-luvun lopulle, jolloin kirkkoa paimensi ”työläisten paavina” historiaan jäänyt Leo XIII. Kuka oli Paavi Leo XIII ja mitä tämä nimenvalinta mahdollisesti enteilee Leo XIV:n kaudelle?
Kuolemanjälkeisiä toimia
Kirjoitan tätä paavi Fransiskuksen hautajaispäivänä. Olipa profetaalinen teko kuolla pääisäismaanantaina, ikään kuin korostaakseen, että kuolema on itse asiassa vain siirtyminen ikuiseen elämään, jossa on vihdoinkin mahdollisuus nähdä Hänet, jota koko elämän ajan on kiihkeästi etsinyt ja palvellut. Ja miten koskettava olikaan viimeinen Urbi et Orbi siunaus. Nähdessäni paavin televisiosta antamassa siunauksen, mieleeni tuli, että hän kyllä näyttää todella sairaalta: olenhan saattanut satoja saattohoitopotilaita viimeiseen asti, ja siltä hän näytti. Mutta viimeiseen asti hän halusi palvella virkansa mukaan ihmisiä, viimeiseen asti hän halusi antaa kaikkensa, kaikki mitä hänellä oli enää jäljellä. Vähän niin kuin Jeesus oli halunnut antaa kaiken mitä hänellä oli enää jäljellä; ruumiinsa ruuaksi, verensä juomaksi, ja vaatteet, jotka häneltä riistettiin. Kaiken hän antoi anteeksi, hän antoi myös rakkaan apostolinsa lapseksi äidilleen ja rakkaalle apostolilleen oman äitinsä.
Jumalan laupeuden todistaja
Huomenna vietämme jälleen Jumalan laupeuden sunnuntaita, joka on suuri juhla katolisessa kirkkokalenterissa. Pääsiäisoktaavin huipuksi meillä on mahdollisuus saada täydellinen ane.
Jeesus Kristus, ole minulle syntiselle armollinen
On kiitollinen mieli, kun näin neljän vuoden katolilaisena olon jälkeen ripin sakramentti on alkanut avautua minulle. En tosin oikein ymmärtänyt aluksi, miksi välttämättä ripittäytyä, kun Jumalalle voisi puhua myös suoraan. Nykyään ajattelen ripin olevan katolisen kirkon yksi hienoimmista aarteista, ja olen pyrkinyt löytämään säännöllisesti aikaa ripille, ja käytännössä tämä aikeeni on toteutunut “säännöllisen epäsäännöllisesti.” Se on silti tehnyt hyvää ja tuonut lisää rauhaa ja iloa elämään.
Rakkaus, joka täyttää kaiken
Kaksi viimeistä kirjoitustani on käsitellyt yhteisöllisyyttä ja sen tärkeyttä. Joku lukija on saattanut miettiä miten tämä pätee niiden ihmisten kohdalla, jotka jättävät omat yhteisönsä ja menevät asumaan luostareihin. Ensinnäkin, myös luostareissa on yhteisöllisyyttä. Toiseksi, haluaisin nostaa kaikki uskonnolliset sisaret ja veljet esille tässä yhteydessä. Mikä uskomattoman kaunis kutsumus heillä onkaan! Olipa työmme sitten olla äiti, isä, aviopuoliso, lääkäri, postimies, opettaja tai kaupanmyyjä meidät on kaikki kutsuttu palvelemaan toinen toisiamme.
Conclave-elokuva katolilaisen silmin
Parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarin voitettuaan paavinvalinnasta kertova elokuva Conclave pyörii jälleen teattereissa. Kävin ystävän suosituksesta katsomassa sen ja tykkäsin: Conclave on mielestäni hyvällä tavalla ajatuksia herättelevä elokuva katolisesta kirkosta. Olin tarkoituksella suunnannut teatteriin lukematta siitä mitään etukäteen (en ole lukenut myöskään kirjaa, johon elokuva pohjautuu), joten koin, että sain vapaasti ottaa elokuvan vastaan sellaisenaan ja muodostaa siitä oman mielipiteeni. Jos tykkäät toimia samoin, älä lue pidemmälle! Tämä kirjoitus sisältää perinpohjaisia juonipaljastuksia ja kirjoittajan omaa tulkintaa.
Hyvä, paha ajatusten rönsyily
Oletko sinä koskaan ollut ärsyyntynyt siitä, että ajatukset elävät jotenkin omaa kontrolloimatonta elämäänsä? Ne eivät lainkaan tottele käskyjä. Minä olen, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Välillä lepsuilen ja ajattelen, että rukouksessa Jumala johdattaa rönsyilyn kautta ajatukset toisinaan arkisiin asioihin ja ikään kuin pohdin niitä Hänen kanssaan. Toisinaan tuomitsen itseni ja koen syyllisyyttä, etten edes pientä hetkeä saa keskityttyä rukoukseen vaan käytän rukoukseen tarkoitetun ajan jonnijoutavien ajatusten parissa, ajatusten joita voisin ajatella koko muun ajan päivästä. Tuomiot eivät ole Jumalalta ja vain pahentavat tilannetta, mutta silti voi pyrkiä parantamaan tapojaan tulevaisuudessa.