Jeesus Kristus, ole minulle syntiselle armollinen
On kiitollinen mieli, kun näin neljän vuoden katolilaisena olon jälkeen ripin sakramentti on alkanut avautua minulle. En tosin oikein ymmärtänyt aluksi, miksi välttämättä ripittäytyä, kun Jumalalle voisi puhua myös suoraan. Nykyään ajattelen ripin olevan katolisen kirkon yksi hienoimmista aarteista, ja olen pyrkinyt löytämään säännöllisesti aikaa ripille, ja käytännössä tämä aikeeni on toteutunut “säännöllisen epäsäännöllisesti.” Se on silti tehnyt hyvää ja tuonut lisää rauhaa ja iloa elämään. Eräänä sunnuntaina minulla oli taas hirveä kiire messuun kuten aina entisenä kroonisena myöhästelijänä, mutta ehdin ajoissa paikalle, jotta ehdin myös ripittäytymään niin kuin olin suunnitellut.
Ripissä kerroin papille myös asian, jonka ääneen sanominen ei ollut helppoa. Ei itseasiassa tuntunut luontevalta puhua siitä kenellekään muulle, ja papillekin asian tunnustaminen hermostutti. Jännitys oli turhaa, koska pappi vastasi kertomaani isällisen lämpimästi rohkaisun sanoilla. Hän antoi myös joitain käytännön neuvoja, joita voisin kokeilla halutessani ja suorastaan käski monta kertaa minua muistamaan, kuinka Jumala rakastaa minua suunnattoman paljon.
Tuntui myös tärkeältä, että kuulin itse puhuvani ääneen siitä, missä olin huomannut toimivani väärin. Olen kokenut, että juuri syntien ja virheiden ääneen sanominen ja tunnustaminen tuo hyvin konkreettiseksi itselleni sen, kuinka paljon tarvitsenkaan Jumalaa. Uskon että aidosti sydämestä tehty rippi voi tuoda tervettä nöyryyttä kristitylle. Ymmärrystä siitä, etten voi omin voimin tehdä Jumalan tahtoa. Ymmärrystä omasta pienuudesta ja toisaalta Jumalan suuruudesta, laupeudesta ja armosta, joka on valtava kuin meri.
"Jeesus Kristus, ole minulle syntiselle armollinen" lausun lopuksi, kuten ripin kaavaan kuuluu. Yritän ajatella mitä sanon. Olen polvillani niin kuin on tapana olla. Kun nostan hieman katsettani, näen krusifikin, näen Jeesuksen ristillä kärsimässä minun syntieni vuoksi. Tässä hetkessä on helppoa tuntea Jumalan hyvyys minua kohtaan hyvin konkreettisella tavalla. "...Ja minä päästän sinut synneistäsi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." pappi lausuu lopuksi.
Jätän rippikopin oven auki seuraavaa tulijaa varten ja istun kirkonpenkkiin odottamaan messun alkua. Rukoilen katumustyöksi saamani rukouksen ja yritän rukoilla sen ajatuksella ja sydämellä. Oloni on huojentunut ja keveä. Huomaan, kuinka sisimpäni täyttää toivo. Minun on mahdollista voittaa yhdessä Jumalan kanssa taistelujani, joista juuri kerroin. Niin kauan kuin on taistelua, on elämää, on kasvun mahdollisuus. Aion yrittää uudestaan paremmin. Minun on mahdollista tulla tässä asiassa enemmän Jeesuksen kaltaiseksi, huomaan ajattelevani.
Vielä on paastonaikaa viikko jäljellä, jolloin kirkko kehottaa erityisellä tavalla tarkastelemaan omaa elämää ja tekemään parannusta, jotta sydämessämme olisi enemmän tilaa Jumalalle ja toisille ihmisille. Teologiaa ripin sakramentista voi lukea katekismuksesta, mutta myös Raamatusta löytyy lukuisia kohtia, joilla voi perustella ripin sakramenttia, yksi niistä on Johanneksen kirjeessä (luku 20:19->), jossa Jeesus antaa apostoleille vallan antaa syntejä anteeksi. Toinen syntien tunnustukseen kehottava raamatunpaikka löytyy Jaakobin kirjeestä (luku 5:16):
“Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.”
