
Rukouksia
Photo Credit: Ruben Hutabarat @rubenhutabarat
Rukous kuuluu jokaisen katolilaisen arkeen. Vaikka rukouksen ilmaisumuotoja on lukematon määrä, olemme koonneet tälle sivulle joitakin perinteisiä rukouksia ja rukoushuokauksia, joista voi olla hyötyä eri elämäntilanteissa.
Rukoushuokauksia
-
Herra armahda!
Syntitaakkamme peittäessä meidät muistollaan, on hyvä kohdistaa katseemme Häneen, joka voi ne antaa anteeksi.
-
Anna minulle apusi!
Jumalalta voi pyytää mitä vain. Jumala haluaa erityisesti antaa sillä hetkellä tarvitsemiamme hyveitä, oli se sitten: rauhaa, iloa, rakkautta, uskoa, toivoa, rohkeutta, kärsivällisyyttä..
-
Tule, Herra Jeesus!
Joskus elämän aallot keinuttavat laivaa, eikä pitkille rukouksille ole aikaa. Jumala kuulee pienimmätkin sydämen huokaukset.
Ruusukko on klassikko
Krusifiksin kohdalla rukoillaan Apostolinen uskontunnustus
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän katolisen kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.
Herran rukous eli Isä meidän -rukous:
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.
Terve Maria toistetaan kolmesti:
Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä, Jeesus. Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
Kunnia:
Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Kunnian jälkeen voidaan lausua Fatiman rukous:
Herra Jeesus, anna meille anteeksi velkamme ja pelasta meidät helvetin tulesta. Johdata taivaaseen kaikki sielut, erityisesti ne, jotka eniten tarvitsevat armeliaisuuttasi.
Näiden jälkeen lausutaan Isä meidän -rukous yksittäisellä helmellä, ja mietiskellään salaisuuksia Terve Mariaa rukoillen 10 helmen ajan. Lopuksi lausutaan Kunnia, ja Fatiman rukous.
Tässä ovat kaikkien salaisuuksien raamatun kappaleet.
Iloiset salaisuudet
maanantaisin ja lauantaisin
1. Enkeli Gabriel tuo ilosanoman Marialle. (Luuk. 1:26-27)
2. Maria vierailee Elisabetin luona. (Luuk. 1:39-42)
3. Jeesus syntyy Betlehemissä. (Luuk. 2:1-7)
4. Jeesus omistetaan Jumalalle temppelissä. (Luuk. 2:21-24)
5. Jeesus löydetään 12-vuotiaana temppelistä. (Luuk. 2:41-47)
Valoisat salaisuudet
torstaisin
1. Jeesuksen kaste Jordanvirrassa. (Matt. 3:16-17)
2. Jeesus ilmoittaa itsensä Kaanan häissä. (Joh. 2:1-5)
3. Jeesus julistaa Jumalan valtakuntaa ja kutsuu kääntymykseen. (Mark. 1:15)
4. Jeesuksen kirkastuminen. (Matt. 17:1-2)
5. Jeesus asettaa eukaristian. (Matt. 26:26)
Murheelliset salaisuudet
tiistaisin ja perjantaisin
1. Jeesuksen kuolemantuska Getsemanessa. (Matt. 26:36-39)
2. Jeesusta ruoskitaan. (Joh. 19:1-3)
3. Jeesus kruunataan orjantappuroilla. (Matt. 27:27-29)
4. Jeesus kantaa ristiään. (Mark. 15:21-22)
5. Jeesus kuolee ristillä. (Luuk. 23:33-46)
Kunniakkaat salaisuudet
keskiviikkoisin ja sunnuntaisin
1. Jeesus nousee kuolleista. (Luuk. 24:1-6)
2. Jeesus astuu ylös taivaaseen. (Mark. 16:19)
3. Jeesus lähettää Pyhän Hengen. (Apt. 2:1-4)
4. Neitsyt Maria otetaan taivaaseen. (Luuk. 1:48-49)
5. Neitsyt Maria kruunataan taivaassa. (Ilm. 12:1)
Lopuksi rukoillaan Terve, kuningatar -rukous
Terve, kuningatar, laupeuden äiti, elämä, ihanuus ja toivomme, terve. Sinua huudamme, me Eevan karkotetut lapset, sinulle huokaamme vaikeroiden ja itkien tässä kyynelten laaksossa. Eijaa, siis, varma puoltajamme, laupias katseesi puoleemme käännä, ja Jeesus, kohtusi siunattu hedelmä, tämän maanpaon jälkeen näytä meille. Oi lempeä, oi uskollinen, oi ihana Neitsyt Maria.
Photo Credit: Unsplash, Louis Hansel @louishansel
Hieman lisää laupeutta…
Jumalan laupeuden ruusukko
Jumalan laupeuden ruusukko rukoillaan perinteisellä ruusukolla, ja se alkaa krusifiksista.
“Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.”
Ensimmäisen helmen kohdalla voi rukoilla valinnaisen rukouksen. Sitä ei ole virallisesti suomennettu, mutta tässä englanninkielinen versio.
You expired, Jesus but the source of life gushed forth for souls and the ocean of mercy opened up for the whole world. O Fount of Life, unfathomable Divine Mercy, envelop the whole world and empty Yourself out upon us. O Blood and Water which gushed forth from the Heart of Jesus as a fountain of Mercy for us I trust in You!
Kolmen helmen kohdalla rukoillaan:
Herran rukous eli Isä meidän -rukous:
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.
Terve, Maria:
Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä, Jeesus. Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
Apostolinen uskontunnustus:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän katolisen kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.
Yksittäisten helmien kohdalla rukoillaan:
Iankaikkinen Isä, uhraan Sinulle rakkaimman poikasi, meidän Herramme, Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren, sielun ja Jumaluuden, meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi.
Kymmenen helmen kohdalla rukoillaan:
Hänen tuskallisen kärsimyksensä tähden, ole armollinen meille ja koko maailmalle.
Nämä toistetaan ruusukon loppuun asti.
Lopuksi rukous päätetään toistamalla kolmesti:
Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä ja koko maailmaa.
Rukoilua voi halutessaan jatkaa vielä krusifiksiin asti:
Yksittäisen helmen kohdalla rukoilen:
Iankaikkinen Jumala, jonka laupeus on ääretön ja armon aarreaitta ehtymätön, katso laupiaasti puoleemme ja lisää meissä armoasi, jotta vaikeuksissa emme vaipuisi epätoivoon tai veltostuisi vaan suurella luottamuksella antautuisimme palvelemaan Sinun Pyhää Tahtoasi, joka on itsessään rakkaus ja laupeus.
(Eternal God, in Whom mercy is endless and the treasury of compassion inexhaustable, look kindly upon us and increase your mercy in us so that in difficult moments we might not despair nor become despondent but with great confidence submit ourselves to Your Holy Will which is love and mercy itself.)
Kolmen helmen kohdalla:
Jeesus, minä luotan Sinuun! x3
Viimeisen helmen kohdalla:
Pyhä Faustina, rukoile puolestamme!
Pyhä Johannes Paavali II, rukoile puolestamme!
Pyhä Joosef, Laupeuden isä, rukoile puolestamme!
Pyhä Neitsyt Maria, Laupeuden äiti, rukoile puolestamme!
Krusifiksin kohdalla:
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
