Hyvä, paha ajatusten rönsyily

Oletko sinä koskaan ollut ärsyyntynyt siitä, että ajatukset elävät jotenkin omaa kontrolloimatonta elämäänsä? Ne eivät lainkaan tottele käskyjä. Minä olen, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Välillä lepsuilen ja ajattelen, että rukouksessa Jumala johdattaa rönsyilyn kautta ajatukset toisinaan arkisiin asioihin ja ikään kuin pohdin niitä Hänen kanssaan. Toisinaan tuomitsen itseni ja koen syyllisyyttä, etten edes pientä hetkeä saa keskityttyä rukoukseen vaan käytän rukoukseen tarkoitetun ajan jonnijoutavien ajatusten parissa, ajatusten joita voisin ajatella koko muun ajan päivästä. Tuomiot eivät ole Jumalalta ja vain pahentavat tilannetta, mutta silti voi pyrkiä parantamaan tapojaan tulevaisuudessa.

Ehkä se onkin jonkinlainen totuus, että välillä Jumala kutsuu meitä syvällisempään meditatiiviseen tai jopa kontemplatiiviseen rukoukseen ja välillä pinnalla on arkipäiväisemmät asiat. Jumala on arjen asioissa. Ei ole hengellistä elämää, on vain elämä. Tämä on ollut paaston ajan teema elämässäni. Jumalaa hyvin paljon kiinnostaa meidän pienetkin asiat. Hengellisiä ”urotekoja” ei tule tehdä elämämme laajemman kutsumuksen velvoittavien asioiden kustannuksella vaan Jumalan kutsu on pienissä ja piilossa olevissa asioissa. Se on varma se, ja siksi uskon, että on hyväksi välillä pohtia arjen pulmia Jumalan kanssa rukouksessa. Mutta toisaalta liika on liikaa ja este syvälliselle rukoukselle, joka on todellinen toivon, valon ja ilon lähde elämään. Tuntuu, että ilman tarpeeksi hyvälaatuista rukousta elämä jotenkin kuivuu tyhjiin eikä enää ole mielekästä. Minulle on tainnut tulla tämmöinen piste… pitäisi ehkä siis ryhdistäytyä itse ja toisaalta pyytää Jumalalta, että ottaisi pois tämän jatkuvan ajatusten rönsyilyn epäoleellisiin.

Miten sitten pyrkiä pois rönsyilystä… siinäpä vasta kysymys. Minulle mieluisin rukoustyyli on vain istua hiljaisuudessa Jumalan läsnäolossa. Tämäpä se on rönsyilyn kannalta jokseenkin ongelmallista. Raamatun lukeminen, hetkipalvelukset tai muut järjestäytyneemmät rukoukset eivät anna ajatuksille yhtä paljon tilaa rönsyillä sinne ja tänne, kuten ei myöskään Jumalalle hiljaisuudessa puhuminen. Kuuntelu on kuitenkin ehkä oleellisin osa rukousta. Jos minä vain hölötän menemään, kuten on tapanani ihmiskeskusteluissakin, niin ei jää tilaa kuuntelulle ja oikeastaan kuuntelu on paljon mielenkiintoisempaa kuin se mitä itselläni on sanottavaa. Ehkä voin oppia kuuntelemaan Jumalaa opettelemalla kuuntelemaan lähimmäisiäni kärsivällisemmin... Work in progress – kuten ystäväni hyvin tietävät.

Intensiivisillä rukousretriiteillä ajatukset muuttavat hetkeksi johonkin ihan toiseen maailmaan. Jumala on jopa pelottavan läsnä. Tällöin ajatusten rönsyily on ihan erilaista kuin perus-arjessa. Rönsyily on selkeästi Jumalan tahtomaa ja sillä Hän johdattaa meitä syvällisemmin tuntemaan itsemme ja Hänet. Tällainen satumaa kuitenkin loppuu ennen pitkää retriitin loputtua ja arkisen elämän menon palattua. Kontemplatiivisen rukouksen määritelmä on, että sitä ei voi itse ”saavuttaa” vaan se on tila, jossa Jumala ohjaa meidän rukoustamme. Meditatiivinen rukous on meidän tapa kuin avautua Jumalan läsnäololle ja siten antaa tilaa ja mahdollisuus kontemplatiiviselle rukoukselle. Arkisen jokapäiväisen rukouksenkin sekaan mahtuu aika ajoin pieniä kontemplatiivisia hetkiä. Ne ovat Jumalan lahjaa ja rakkautta, mutta keskimäärin vaativat meidänkin osalta hieman vaivannäköä, keskittyneisyyttä ja pahanlaatuisen ajatustenrönsyilyn kitkemistaitoja.

Parhaana neuvona olen pitänyt erästä mielikuvaa, joka tuli vastaan jossain. Havahtuessa siihen, että ajatukset ovat ihan jossain muualla kuin pitäisi, ikään kuin katsot ajatusta, toteat että hmmm… tämmöinen ja sitten annat ajatuksen kuin lipua ohitsesi ja palaat siihen missä ajatusten kuuluisi olla. Häiritsevät ajatukset voivat olla todella häiritseviä, mutta mitä enemmän niistä skandaloituu ja alkaa joko aktiivisesti taistella niitä vastaan tai yrittää ratkaista ajatuksen herättämää ajatusten paljoutta (oli kyse sitten mistä tahansa, ihmisellä on luontainen tarve ”ratkaista asia”, ja se sitten taas tuo mukanaan uusia ajatuksia ja siitä sitten taas uusia ja uusia, joten pitää luopua ratkaisujen etsimisestä, siihen voi sitten palata myöhemmin rukouksen loputtua). Myös itsensä sättimisen aloittaminen, turhautuminen tms. vievät keskittymisen pois oikeasti asioista. Tärkeää on vain pysyä rauhallisena ja antaa häiritsevien ajatusten lipua ohitse yksi toisensa jälkeen, kunnes niiden vierailut harvenevat kylliksi sille, että ajatukset vapautuvat lentämään Jumalan tahtomia reittejä.

Eräs neuvo rönsyilyn kitkemiseen, jonka olen kuullut, on johonkin konkreettiseen keskittyminen. Se voi olla esimerkiksi jokin kuva tai ruumiin toiminto. Itse koen, että silmien auki pitäminen on jollain tasolla häiritsevää rukouksessa, mutta toisaalta kun ajatukset kunnolla rönsyilevät, auttaa silmien avaaminen ja jonkin rukousta-avittavan kuvan katsominen palaamaan nollapisteeseen. Sydämen sykkeen tai hengityksen kulkemisen tunnusteleminen on myös joskus ollut avuliasta. Ei siis tule muokata ruumiintoimintoja esim. hengitystä mitenkään tai analysoida onko sinulle mahdollisesti kehittymässä hinkuyskä… tulee vain antaa hengityksen kulkea miten se on kulkeakseen ja tunnustella miltä ilmavirta tuntuu hengityselimissä. Tämä harjoitus vaatii hieman keskittymistä ja vaivaa, mutta suosittelen kokeilemaan hiljaisen rukouksen alkutaipaleelle rönsyilyn kitkemistoimena.

Tämäkin teksti taisi rönsyillä sinne ja tänne, mutta semmoista se ajatusten elämä on! Ihanaa, että ajatukset seuraavat toisiaan, rönsyilevät sinne ja tänne, ja saamme nauttia niiden tuomista iloista ja suruista, primääristi itse, mutta jaettuna ehkä vielä paremmin. Toisinaan tosin olisi ehkä parempi, ettei ihan kaikki ajatukset jotka mielessä sikiävät puhkeaisi täyteen kukkaan, mutta näidenkin kautta saamme olla osallisia elämän suuresta mysteeristä ja seikkailla tiemme läpi viidakoiden ja aavikoiden. Minusta se on lopulta aika ihmeellistä mihin kaikkeen ihmismieli pystyy, hyvään josko sitten pahaankin, kiitollisena siitä kaikesta Jumalalle!