Yksinkertaista elämää

Anna-Reetta kirjoitti joitain viikkoja sitten rennosta elämästä Savossa ja maaseutuvierailujen rauhallisuudesta. Luin kirjoituksen samoissa tunnelmissa Keski-Suomessa, jossa olimme kesä-heinäkuun vaihteessa joitain viikkoja. Oli kiinnostava huomata, miten vain parin viikon aika maalla luonnon keskellä rauhoittaa ja tuo lisää tilaa hyville keskusteluille ja uusille ideoille.

Touko-kesäkuussa oli polttareita ja häitä, paljon työkiireitä ja muuta stressiä. Tärkeitä ja mukavia asioita, mutta kokonaisuudessaan kaikkinensa ehkä liikaa. Kiireen keskellä on välillä vaikea muistaa, mistä löytää ajan ja keinot hiljentyä, jos tuntuu että on paljon asioita, mitkä “pitäisi” saada tehtyä.

Vanhoja tarinoita

Maallakin tehtiin monenlaista, mutta lista “pitäisi” asioista oli lyhyempi. Karstulassa kävimme päivän aikana yleensä mieheni ja sisarusteni kanssa vierailemassa mummon luona ja samalla kaupassa, mitkä yleensä olivat päivän ainoat syyt poistua pihapiiristä. Iltaisin lämmitettiin sauna ja katsottiin jalkapallon EM-kisoja ja ehkä noin kerran viikossa käytiin toisen mummon asunnossa siivoamassa. Hän nukkui pois keväällä ja entinen koti oli nyt menossa myyntiin. Asunnosta löytyi valtavasti kiinnostavia vanhoja esineitä, tavaroita ja eläväisiä kirjeitä vuosien takaa, joita luin iltaisin, ja joista olisi kiinnostava kirjoittaa toisella kertaa.

Mummoni oli syntynyt suurperheeseen, josta hänet annettiin vanhemmalle tädille ja tämän miehelle kasvatettavaksi, koska lapsia oli perheessä jo valmiiksi paljon. Hänet kasvattanut Hilma-täti vaikutti olleen kiinnostava ihminen, jolle ihmiset kirjoittivat pitkiä kirjeitä eri elämäntapahtumista. Eräs kirjoitti siitä, miten hän oli viimein löytäneet elämänsä rakkauden, toinen taas oli menettänyt koko omaisuutensa tulipalossa. Kirjeitä lukiessa mietin, miten hyvä tapa vielä nykyäänkin olisi päivittää kuulumiset nimenomaan kirjeillä tai edes sähköpostilla. Eli pysähtyä miettimään viime aikojen tapahtumia ja kirjoittaa niistä, sen sijaan että kuulumisia jakaisi esimerkiksi kuvien muodossa.

Nykyisyyden haasteet

Usein mietin, miten tällaista rauhallista ja yhteisöllistä elämäntapaa ylläpidetään kaupunkiarjessa. Toivoisin, että piispa Raimon aloitteet hengellisestä keskuksesta ja vanhainkodista toteutuu, koska molemmat voisivat auttaa huolehtimaan ihmisten hengellisistä ja muista tarpeista varsinkin pääkaupunkiseudulla. Toki kirkko ei ole ensisijaisesti sosiaalinen rakennelma, mutta silti sosiaalisuus on osa kirkon elämää ja lisäksi on tärkeää välillä vetäytyä hiljaisuuteen pohtimaan hengellisiä asioita, kuten Jeesuskin teki.

Viime aikoina olen lukenut jälleen uudelleen Wilfrid Stinissenin kirjoittamaa kirjaa kristillisestä syvämietiskelystä. Stinissen oli belgialais-ruotsalainen, ja jostain syystä hänen kirjansa esimerkiksi hiljaisuuden etsimisestä ja vaalimisesta ovat tulleet todella suosituiksi meillä Pohjoismaissa.

Kirjassa hän mainitsee harjoituksen siitä, että kuvittelee kuolevansa samana päivänä. Miten tekisin työni, kohtaisin ihmisiä ja muuten käyttäisin aikani, jos tietäisin että tämä on elämäni viimeinen päivä? Harjoitus on yllättävän syvä ja voi tuoda paljon kiitollisuutta tavallisista elämän asioista. Varmasti tämä on myös yksi esimerkki rukouksesta, joka voi auttaa meitä elämään nykyhetkessä missä vain, oli sitten maaseudulla tai kaupungissa.