Taivasajatuksia
Syksy on lopuillaan täällä Coloradossa ja takana on monet syysjuhlat. Halloween-iltana oli jännittävää ja hiukan pelottavaakin, kaikkien pyhimysten päivänä Ihmettelimme suurta hyvyyttä, johon meillä kaikilla ihmisillä on mahdollisuus, ja kaikkien sielujen päivänä muistelimme rakkaitamme, jotka ovat päättäneet matkansa täällä maan päällä. Kuvainnollinen ”joki” elävien ja kuolleiden välillä on virrannut vilkkaasti marraskuussa kun olemme rukoilleet kuolleiden puolesta erityisellä tavalla, mutta myös pyytäneet heidän rukouksiaan meidän puolestamme. Tämä vuodenaika onkin oivallinen kuukausi taivasajatuksille. Mikä taivas oikeastaan on? Onko se joku paikka, jonne mennään kun ollaan oltu tarpeeksi hyviä? Vai pääseekö kaikki ihmiset taivaaseen?
Maailma on laiva
Katolilaisessa katekismuksessa (1024) sanotaan: ”Taivas on ihmisten lopullinen päämäärä ja heidän syvimpien kaipauksiensa täyttymys, korkeimman, lopullisen onnen tila.”
Ei ole siis ihme, että meillä ihmisillä täällä maan päällä on välillä levoton olo! Olemme luotu Jumalan yhteyteen ja mitä lähempänä olemme Jumalaa sitä onnellisempia me olemme. Tämän olen itse saanut konkreettisesti kokea kun olen vieraillut nunnaluostarissa tai tavannut ihmisiä, joiden elämän keskipisteessä on Jumala. Täydellisesti voimme olla Jumalan kanssa kuitenkin vasta taivaassa. Siksi taivas on vastaus meidän sisäiselle kaipaukselle ja onnellisuuden nälälle. Pyhä Lisieux:n Teresa on sanonut: ”Maailma on laivasi - ei kotisi”. Olemme siis matkalla ja on hyvä ymmärtää, että jonkinasteinen levottomuus on luonnollista ihmiselämälle täällä maan päällä.
Taivas ei ole palkinto
Katekismuksessa (1023) sanotaan myös: ”Ne, jotka kuolevat Jumalan armossa ja ystävinä ja ovat täysin puhdistuneet, elävät Kristuksen kanssa ikuisesti”. Katolilaisina kristittyinä uskomme Jeesuksen, mutta myös sakramenttien parantavaan ja pelastavaan voimaan. Trent Horn on sanonut, että sakramentit ovat kuin silta ohuen jäätikön yli. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi nähdä kenenkään ihmisen sielua, joten emme voi sanoa tarkalleen kuka meistä pääsee taivaaseen ja kuka ei. Piispa Robert Barronvaroittaa myös meitä ajattelemasta taivasta jonkinlaisena palkintona hyvästä elämästä. Podcastissaan How Not to Think about Heaven Piispa Barron kertoo kuinka Raamatun luku Matteuksen Evankeliumista 20:1-16 on monille kristityille yksi Raamatun haasteellisimmista lukukappaleista. Siinä verrataan Jumalan valtakuntaa maan omistajaan, joka maksaa saman verran kaikille työntekijöilleen riippumatta siitä kuinka monta tuntia he ovat työskennelleet viinitarhassa. Kun kaikkein pisimpään työtä tehneet valittavat epäreilua kohtelua maanomistaja sanoo: ”Katsotko sinä karstaasti sitä, että minä olen hyvä?”
Jumalan armon valtameri
Katolilaisina kristittyinä me uskomme sekä taivaan, kiirastulen että helvetin todellisuuteen. Me uskomme kuitenkin myös Jumalan äärettömään armoon ja hyvyyteen. Pyhä Faustina sanoi, että meidän syntimme ovat kuin pieni pisara Jumalan armon suuressa valtameressä. On siis mahdollista, että jos paljon pahuutta elämässä tehnyt ihminen (vähiten työtä tehnyt viinitarhassa) katuu sydämestään ja pyytää anteeksi Jumalalta juuri ennen kuolemaansa hän päätyy lopulta taivaaseen niin kuin ihminen, joka on parhaansa mukaan ollut hyvä koko elämänsä (eniten töitä tehnyt viinitarhassa). Piispa Barron muistuttaa, että jos meidän on vaikea hyväksyä tätä Raamatun lukua, meidän täytyy kasvaa rakkaudessamme toisia ihmisiä kohtaan. Rakkaus on toiselle hyvää tahtomista hänen itsensä takia. Meidän täytyy osata toivoa ja haluta, että kaikki ihmiset voisivat elää Jumalan ikuisessa rakkaudessa kuolemansa jälkeen.
Tie taivaaseen on taivas
Kuuluuko taivaan hyvyys ja onnellisuus sitten vain kuoleman jälkeiseen elämään? Täytyykö meidän onnettomina odottaa taivasta, jolloin vihdoin voimme olla onnellisia? Muistan kuinka rippikoululeirilläni meitä nuoria kehotettiin rukoilemaan, että joku päivä voisimme olla Jumalan kanssa taivaassa. 15-vuotiaana ihmettelin tämän rukouksen tarkoitusta. Elämähän oli tässä ja nyt! Nyt melkein 50-vuotiaana ajattelen kuolemaa enemmän kuin tuolloin teini-iässä (itseasiassa joka päivä ainakin silloin kun sanon ”Terve Maria”rukouksen, jossa sanotaan ”meidän kuoleman hetkellä”), ja ymmärrän myös ikuisen elämän tärkeyden. Kuitenkin minulle edelleenkin tärkeää on elämä tässä ja nyt. Pyhä Katariina Siennalainen on sanonut: ”Koko tie taivaaseen on taivas, koska Kristus on se tie”. Kun Jumala on elämämme keskiössä, ja kun yritämme parhaamme mukaan elää Jumalan tahdon mukaan taivas on jo osa elämäämme.
Kristuksen tie on rakkauden tie. Kun osallistumme tähän rakkauteen täällä maan päällä, voimme saada esimakua siitä millainen rakkaus ja onni meitä odottaa taivaassa. Matteuksen evankeliumin haastava lukukappalekin on helpompi hyväksyä jos ymmärrämme, että voimme olla osallisia Jumalan rakkaudesta jo täällä maan päällä. Piispa Barron tiivistää ajatuksen hienosti neljään sanaan: ”Tie taivaaseen on taivas”.
Piispa Barronin video "How Not to Think about Heaven":
https://m.youtube.com/watch?v=Rbexen7qs90
"It is by love alone that we turn to God, are transformed into his likeness, and are united to him, so that we become one spirit with him and receive by and from him all the happiness: here on earth in grace, hereafter in glory."
"It is by the path of charity, that God draws closer to man, and man to God. But where love is not found God cannot dwell. If, then, we possess love we possess God, for God is love."
-Saint Albert the Great
(Patron Saint of scientists)