Emmauksen tie

Rakkaat lukijamme! Kevät on taas täällä, niin yllättäen ja täynnä valoa. Valo tuntuu vaikuttavan meihin eri tavoin, ja eri tavoin eri elämäntilanteissa. Usein se herättää meidät eloon ja lataa talven aikana kuluneet energiavarastot. Yhtä lailla se voi kuitenkin saada meidät tuntemaan olomme väsyneiksi ja harmaiksi, kaikkea sitä ulkoista kirkkautta vastaan.

Ennen sarastusta

Viime sunnuntaina pysähdyin messussa veli Marie-Augustinuksen saarnan äärelle, jossa valon lisääntymisen sijaan puhuttiin hetkestä, jossa valo oli kokonaan katoamassa: Emmauksen tiestä, jolla Jeesus tapaa toivonsa menettäneet opetuslapset.

Olin tullut messuun toisaalta omissa mietteissäni, ja toisaalta iloiten kauniista säästä, ja odottaen että pääsen sen jälkeen ulos juoksemaan lenkkivaatteissani. Nyt jäin seuraamaan saarnaa kuin parhainta elokuvan käsikirjoitusta. Tämä muutos sai minut toivomaan, että osaisin aina löytää Jumalan sanan luokse, mikä lopulta on meidän elämässämme se todellinen valonlähde, kaikkina aikoina. Samaa toivon meille kaikille, ja niinpä halusin viedä teidät hetkeksi mukaan Emmauksen tielle julkaisemalla otteita viime sunnuntain saarnasta.

Kiertotiellä - otteita saarnasta

On ilta. Suuri tapahtuma on jo tapahtunut; aamulla naiset näkivät tyhjän haudan, enkeli toi sanomansa; pääasia on jo tapahtunut! Kaikki on täytetty, mutta tavallaan mikään ei ole vielä täytetty, ennen kuin Jeesus on onnistunut jakamaan pääsiäisriemun omilleen. Herran ylösnousemus toistaa Jumalan luomistekoa, jossa hän vaivattomasti osoittaa voimansa, koska hänen tarvitsee vain puhua luodakseen. Vaivattomasti hän luo, mutta kuitenkin hän vaivautuu etsimään meitä, jotta tulisimme tietoisiksi siitä uudesta luomisesta. Jeesus tapaa vaeltajat tiellä: kuinka monta kiertotietä hän tekikään etsiäkseen kadonnutta lammasta! Eikö hän tehnytkin viimeisen kiertotien etsiäkseen viisasta ryöväriä, kun ristille kiipeäminen oli ainoa tapa päästä tapaamaan tämän? Hän ei koskaan lakkaa kulkemasta tietä etsiäkseen niitä, jotka ovat ajautumassa pois hänen luotaan.

Opetuslapset uskovat Jeesuksen kuolleen ja elävät päämäärättömästi. Hiljaisena lauantaina heidän sydämeensä tunkeutuu sanoinkuvaamaton kylmyys. He ovat kuolleita, mutta he eivät vielä tiedä sitä.

Opetuslapsia sarjassa The Chosen.

Hiilloksen äärellä

Emmauksen ihme tapahtuu hämärässä, ehtoon puolivalossa, ja se on vähintään yhtä suuri kuin ylösnousemuksen yön ihme, sillä Jeesus aikoo herättää nämä kaksi paatunutta ja kuollutta sydäntä henkiin jälleen. Viime päivien tapahtumat tuhosivat uskon, joka oli alkanut kasvaa näiden opetuslasten sydämissä, jotka olivat syttyneet Kristuksen saarnasta. Hänen opetustyönsä jäi heissä pelkäksi muistoksi, joka oli täynnä tuskallista nostalgiaa ja jota painoi suunnaton pettymys.

”Me elimme siinä toivossa, että…” Me toivoimme. Toivo on ohi. Me toivoimme… tämä saattaa olla koko evankeliumin surullisin jae. Me toivoimme. Edellämme vain tyhjää, tulevaisuus on tylsä. Jeesus teeskentelee jättävänsä heidät, hän on olevinaan lähdössä pois, hän on aikeissa suostua heidän liikkeeseensä, jossa he luopuvat kaikesta toivosta. Tämä dramaattinen hetki avaa opetuslasten liittymisen pääsiäisuskoon: kun Jeesus teeskentelee lähtevänsä, koko heidän elämänsä on vaakalaudalla.

Jos he päästävät tämän muukalaisen menemään, toivo, joka oli sytyttänyt heidän sydämensä tuleen, on kuollut lopullisesti; se olisi kuin sammuttaisi vielä savuavan hiilloksen. Tuolla hetkellä heillä on valinnanvaraa: luottavatko he muukalaiseen ja kulkevatko he hänen kanssaan valon ja varjon polkua? Kaikki riippuu siitä, miten he suhtautuvat muukalaiseen: siellä, risteyksessä, ratkaistaan paitsi heidän maanpäällinen elämänsä myös heidän ikuinen elämänsä... ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.”

Rembrandtin Supper at Emmaus.

Kohti uutta päivää

Tähän päättyy lainaukseni tai "trailerini" veli Marie-Augustinuksen saarnasta, jonka voi lukea kokonaisuudessaan alta. Tutustuin myöhemmin saarnaa lukiessani moniin taideteoksiin, joita tämä raamatunkohta on innoittanut. Kohtaus tuntuukin puhuttelevan meidän ihmisyyttämme, ja varmasti jokainen meistä voi jossain kohtaa elämässään samaistua näihin opetuslapsiin, jotka ovat jo luopuneet etsimästä uuttaa suuntaa kaikkien niiden odottamattomien käänteiden jälkeen. Ja juuri silloin, yhtäkkiä kaikki muuttuukin! Emmauksen tiellä saamme herätä siihen, että lopulta emme kuljekaan tiellä yksin, toivo ei ole menetetty, ja edessä on vielä paljon tärkeitä, merkittäviä asioita.

Koska pimeyttä ei enää ole kun Kristuksen ylösnousemuksen ansiosta meistäkin on tullut valon kantajia, sen valon, jonka saamme Jumalan sanasta ja eukaristian pöydästä - päättyy meidän saarnamme.

Kiitos veli Marie-Augustinille saarnasta ja luvasta sen julkaisuun! Voit lukea koko saarnan täältä:

Veli Marie-Augustin-saarna

.docx

Download DOCX • 17KB