Ensimmäinen ehtoollinen

Huomenna meidän perheessä on juhlapäivä. Nuorin lapsemme vastaanottaa ensimmäisen pyhän ehtoollisensa. Jumala tulee hänen luokseen hyvin erityisellä ja intiimillä tavalla. Kun tyttäremme huomenna vastaanottaa Jeesuksen Eukaristiassa, Jumala ottaa hänet syleilyynsä ja ikään kuin sanoo: ”Rakastan sinua täydellisesti juuri sellaisena kuin sinä olet ja enemmän kuin kukaan ihminen pystyy käsittämään”. Samaan aikaan kun tyttäremme kokee ensimmäisen ehtoollisensa, miljoonat katolilaiset ympäri maailmaa kokoontuvat kirkkoihin pyhälle ehtoolliselle. Jeesuksen vastaanottaminen Eukaristiassa mahdollistaa sen, että tulemme kaikki osaksi Kristusta. Kirkko on Kristuksen ruumis maan päällä ja Pyhän Eukaristian kautta olemme kaikki yhtä niin kuin Pyhä Paavali sanoi: "Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osalliseksi tuosta yhdestä leivästä" (1. Kor. 10:17).

Kirjassa Kaikki tiet vievät Roomaan (https://www.hemmingus.fi/), blogimme kirjoittaja Anna-Reetta kertoo matkastaan Katoliseen kirkkoon. Hän löysi katolisen uskon juuri Eukaristian kautta. Minusta oli ihana lukea hänen tarinansa Totuutta etsimässä, koska itselleni Eukaristia oli puolestaan viimeinen este matkallani Kirkkoon. Minun kertomuksessani (joka on samassa kirjassa otsikolla Kaunis ja merkityksellinen elämä) ratkaiseva tekijä oli tieto. Olen sisimmältäni aina ollut katolilainen, mutta minulta puuttui tietoa. Itselleni oli hyvin tärkeää opiskella ja älyllisesti ymmärtää katolinen usko. Eukaristia on kuitenkin asia, jota ei voi pelkästään järkeillä. Tämän takia se oli varmasti minulle vaikein asia purtavaksi. Muistan kuinka istuessani yksin kirkossa Lancasterissa katsoin kaunista tabernaakkelia ja rukoilin: ”Miten voin uskoa, että olet todella fyysisesti läsnä leivässä ja viinissä?” Epäilin niin kuin opetuslapset silloin kun Jeesus oli kertonut heille, että heidän täytyy syödä hänen ruumiinsa ja juoda hänen verensä: ”Sietämätöntä puhetta. Kuka voi kuunnella tuollaista?” (Joh 6:60)

Vastatessaan heille Jeesus ei pehmitellyt sanojaan ja kertonut, että hän itse asiassa puhui vain symbolisesti, vaan päinvastoin hän kovensi puhettaan sanoen: ”Loukkaako tämä teitä?” (Joh 6:61). Samalla tavoin Jeesus tiukensi otettaan minusta kun katselin epäilevästi tabernaakkelia. Hän lähetti pienen ihmeen skeptikolle: kirkas valo alkoi sykkimään tapernaakkelista - sydämen lyönnin tahdissa! Pystyin yhtymään epäilevän Pyhän Tuomaksen sanoihin hänen nähtyään Jeesuksen haavat ylösnousemuksen jälkeen: ”Minun Herrani, minun Jumalani”.

Kokiessani Eukaristian todellisuuden ymmärsin minkä takia olin aina tuntenut Jumalan läheisyyden Katolisessa kirkossa, jopa silloin kun en ollut vielä katolilainen. Majesteettisesta kirkkoarkitehtuurista tuli myös ymmärretävämpää. Jos Jumala todella on läsnä kirkossa, on loogista, että rakennuksen arkkitehtuuri puhuu myös jumalallisuuden puolesta. Katoliset kirkot eivät ole vain rakennuksia, joissa voimme kokoontua vaan pyhiä paikkoja, joissa Jumala on läsnä ihan erityisellä tavalla. Tämä todellisuus on vielä tänäkin päivänä minulle hämmentävää ja saa minut helposti tunteelliseksi. Kun nykyään vastaanotan ehtoollisen, kyyneleet usein vierivät poskiani pitkin. Kuinka toivonkaan, että kaikki voisivat tietää, että Jumala, jota me etsimme (”Ihmisen sydän on rauhaton kunnes se lepää Jumalassa”, sanoi Pyhä Augustinus) on keskuudessamme näin kauniilla ja konkreettisella tavalla! Ja kuinka meidän ei tarvitse odottaa taivasta, että saamme kokea Jumalan läheisyyden. Hän on keskuudessamme ja Hän haluaa osoittaa rakkautensa meitä kohtaan myös fyysisesti! Messu on pala taivasta maan päällä ja vastaanottaessamme pyhän ehtoollisen voimme olla lähimpänä Jumalaa mikä on mahdollista täällä maan päällä.

Huomenna tyttäremme pukee ylleen kauniin valkoisen mekon (sama, joka oli siskoni tyttären päällä häissämme hänen toimiessaan morsiustyttönämme 24 vuotta sitten!). Hän vastaanottaa Jeesuksen Eukaristiassa muiden pienten tyttöjen ja poikien kanssa. Kysyin tyttäreltäni mitä hän odottaa eniten ensimmäiseltä ehtoolliseltaan. Hän vastasi: ”Että voin vastaanottaa ehtoollisen niin kuin kaikki muutkin (ei tarvitse enää ristiä käsiä ehtoollisjonossa), mutta erityisesti sitä, että saan olla täydellisesti Jumalan kanssa. Hän halaa minua ja minä halaan Häntä”.