Jeesus on noussut!
On ensimmäinen pääsiäinen äitinä - ja toinen katolilaisena. Paaston aikana aloimme käydä luterilaisen seurakunnan vauvakerhossa, jossa tuli puheeksi meidän katolilaisuutemme. Minulta kysyttiin, mitä se tarkoittaa ja miten se näkyy meidän elämässämme. Tyttäremme takia yritän olla katolilaisuudesta mahdollisimman avoin, jotta hän ei tulisi kokemaan siitä häpeää tai ulkopuolisuuden tunnetta, vaan saisi olla rehellisesti oma itsensä. Kerhossa minulta kysyttiin paastosta. Totesin, että kyllä, minäkin paastoan ja lahjoitan hyväntekeväisyyteen mutta en kerro siitä tarkemmin, koska siitä ei saa tehdä numeroa. Paastopäivien ateriamäärien rajoitukset eivät koske imettäjiä, mutta mortifikaatiota eli ruumiin kuolettamista voi ja pitääkin tehdä muilla tavoin. Eivätkä ne ole suuria tekoja, vaan pieniä arkipäivän kieltäytymisiä rakkauden tähden.
Palmusunnuntaina olimme messussa ja neiti M heräsi aamupäivätirsoiltaan palmukulkueen jälkeen heti messun alkaessa sisällä. Kanniskelimme häntä vuoron perään mieheni kanssa, ja hän seurasi uteliaasti silmä kovana läpi pitkän messun. Kerran kävin imettämässä sakastissa. Lopulta neiti M pääsi erään sisarista syliin ja saimme hetken nauttia messusta ilman kanniskelua. Tyttäremme on luonteeltaan seurallinen ja utelias ja osaa myös ilmaista äänekkäästi, jos näitä hänen piirteitään ei ruoki tarpeeksi. Mielelläänhän näitä piirteitä vahvistaa. Messussa käyminen pienen lapsen kanssa on sekä ihanaa että suoraan sanottuna rasittavaa. Messu antaa enemmän, kun siellä käy perheenä, mutta se myös väsyttää eikä keskittyminen ole täysi kymppi. Oloni oli kuin maratonin juosseella, mutta samaan aikaan sydämeni oli täynnä rakkautta ja lapseni into ja uteliaisuus oli käsinkosketeltavaa ja tarttuvaa. Kotona hän sai tutkia palmunlehviä ja otimme luonnollisesti siitä söpöjä kuvia.
Miten muuten kasvatamme vauvaa kristillisyyteen? Rukoilemme joka ilta tytärtämme nukuttaessa iltarukouksen yhdessä, aamuisin aamurukouksen ja ennen ruokaa ruokarukouksen. Iltaisin laulamme vähintäänkin Salve Reginan tuutulauluna (ja minä siihen päälle Makeasti oravaisen), käymme sunnuntaisin messussa, mieheni lukee hetkipalveluksia latinaksi ääneen neiti M sylissään ja yritämme oman esimerkkimme avulla luoda tyttärellemme sellaista ilmapiiriä, jossa hänen on helppo elää arvojemme mukaisesti. Mielestäni oman lapseni kasvatus auttaa myös minua itseäni kasvamaan katolilaisena ja kristittynä. Vaatiihan lapsen kasvatus jatkuvaa reflektointia ja mokistaan oppimista.
Tänä pääsiäisenä käymme pääsiäissunnuntaina koko perhe yhdessä aamumessussa, mutta ehkä vielä jonain vuonna pääsen taas pääsiäisyön vigiliaan. Viime vuonna pääsimme kyllä vigiliaan, mutta siinäkin perhe-elämän realiteetit tulivat vastaan: minulla oli alkuraskauden takia todella paha olo läpi vigilian ja oksensin päästyämme kotiin. Vieressäni ollut rouva katsoi minua kauhuissaan ja vaihtoi paikkaa kesken messun. En tajunnut sanoa hänelle, että en ole tarttuvassa mahataudissa vaan tauti on siunattua laatua. Nyt juttu naurattaa.
Tyttäremme isovanhemmat kunnioittavat meidän tapojamme ja kirkkoaikataulujamme. Perheeni on kulinaristi, joten syömisiä suunnitellaan pitkään ja hartaasti. Pitkänäperjantaina syömme heidän luonaan kevyesti valkoista kalaa ja sunnuntaina sitten karitsaa ja kunnon jälkiruokaa. Tämäkin on neiti M:n kasvatuksen kannalta ihanaa! Meidän ei tarvitse piilotella tapojamme ateisti-isovanhemmilta.
Vielä emme piilota suklaamunia, mutta muuten vauvan kanssa pääsiäinen saa ihan uusia ulottuvuuksia. Hän ihmettelee ja imee kaiken näkemänsä ahnaasti sisäänsä. Liturgia on uutta ja jännittävää, narsissit keltaistakin keltaisempia ja aurinko ihmeellinen valoilmiö. Tätä samaa lapsenomaista ihmettelyä tarvitsemme kaikki itsekin! Riemukasta pääsiäisaikaa ja aurinkoista kevättä kaikille lukijoillemme!
