Miten ihminen on tarkoitettu elämään?
Saavuin Haapajärven ABC:lle aamupalalle, siellä miehittämättömän Hotelli Haapajärven aamupala tarjoiltiin. Ovesta tuli sisään samalla oven avaukselle paapa. Hän oli saapunut paikalle pyörällä joka oli kestänyt käyttöä jo useamman vuosikymmenen. Jalassa oli isot saappaat, näin tihku-sateisena aamuna, lisäksi lätsä ja nuhjuinen takki. Saatuaan kauhottua lautasen ääriään myöten täyteen kaurapuuroa, hän kääntyi katsomaan minua lempeästi heleän sinisillä, rauhaa säteilevillä silmillään ja sanoi ”puuro se miehen tiellä pitää”, minä tulin vuorostani puuro-sammoille ja vastasin, että asia on juuri niin ja pätee naiseenkin. Keräsin aamupalani ja menin pöytään istumaan ikkunan viereen. Huoltoasemalle tuli ihmisiä tasaiseen tahtiin ja osa ehti lähteäkin ennen kuin minä sain tuhottua ruokavuoreni. Duunariporukka istui pohtimassa päivän aiheita. Jotenkin ihmisistä huokui tyytyväisyys, heistä kuin puuttui semmoinen tietty metsästys-asenne, joka tuntuu olevan niin kovin yleistä. Tähän kuuluu, että asiat (mitä sitten ne ovatkin) pitää tehdä tehokkaasti, jotta saa sullottua elämään taas jotain suorittamista lisää jota ympäröivä yhteiskunta yrittää tuputtaa ja myydä, ”ilman tätä ei vain voi olla onnellinen”. Elämä Haapajärvellä ei tuntunut nykyihmisen silmään välttämättä kovinkaan ”riittävältä”, yksinkertaiselta, ehkä pelkistetty olisi hyvä sana.
Katsoin omaa elämääni ja ajatuksia joiden ympärillä olin pyörinyt: haluaisin että moni asia olisi erilailla ja kuumeisesti pohdin, että miten edesauttaa näiden toiveiden toteutumista. Samalla Pappi ajoi ikkunani viereen tankkaamaan, ja jotenkin se edusti minulle sitä, että Jumala on meidän keskuudessamme, siinä pienessä arjessa. Päässä alkoi soida teiniaikojen takaumana yön biisistä ”Hän risti kädet, käänsi katseen hiljaa ylöspäin ja kiitti miten onkaan saanut rakkautta näin. Aina toivoi kyllä paljon, mutta saikin enemmän”. Voihan nenä, niinhän se todellakin on! Elämässäni on ollut ja on NIIN paljon kaikkea hyvää ja kaunista, pitäisi vain olla yhtä kiitosta! miksi olen jäänyt jumiin siihen mitä ei ole. Haapajärven paapan päivän kohokohta on pyöräillä edulliselle, mutta lämpimälle ja maukkaalle puurolle ABC:lle. Pieni pisto tuli minun virikkeillä täytetyn keskiluokkaisen kaupunki-ihmisen sydämeeni.
En ehkä ole niinkään rahalla-saatavien ”standardi-ihmisen” elämän päämäärien perään, ja siksi olen pitänyt itseäni jotenkin immuunina nykymaailman menolle, mutta ehei! sama ahneus se siellä minunkin sydämessä kytee, ahneus joka tekee levottomaksi. Minulla se suuntautuu pääsääntöisesti hengellisiä asioita kohtaan, mutta eipä se anna mitään synninpäästöä ja tee minusta jotenkin hieman parempaan ”kuin nuo muut”.
Jumala armosta tyytyväisyyden ja kiitollisuuden kokemus jäi sydämeeni. Kaikenlaista pientä myrskyä elämässä nyt aina on, mutta sama perus-trendi on jatkunut, noin kuukauden verran tällä hetkellä. En ajattele että pitäisi kokonaan yrittää unohtaa asiat, joihin haluaisin muutosta, mutta millä täyttää elämänsä näyttäytyy tärkeänä ja siihen voimme itse vaikuttaa omia ajatuksia suuntaamalla ja pyytämällä Jumalalta apua ”oikein”. Ehkei ”anna minulle sitä ja tätä”, vaan ”annathan minulle rauhaa ja kyvyn iloita niistä asioista, jotka olet elämääni tuonut”.
Jaoin sitten kokemuksen ystäväni kanssa ja asia lähti jotenkin semmoiselle radalle, että mitenhän meidät on luotu elämään. Ehkä nykymaailma vain on aika vaikea ympäristö elää Jumalan yhteyttä? Itse olen kokenut "Madonna House" -apostolaatissa (www.madonnahouse.org) pitkiä aikoja eläessä hyvinkin miten ”yksinkertainen” (nykyihmisen näkökulmasta varmaan ”kurja”) elämä on hyväksi sielulle. Ja ruumiille myös. Rukoilua, ruumiillista työtä, yhdessä ateriointia, hiihtoa tai joessa uimista, läsnäoloa toisille ja Jumalalle, hyvin vähän pikaviestejä, stressiä ja ”varuillaan oloa”. Tietokoneita ja puhelimia vain poikkeustilanteessa, ulkovessa, ”dormitory” tyyppinen yöpyminen (eli myös valot sammuvat ja menevät päälle tiettyyn aikaan), yksinkertaista mutta äärimmäisen terveellistä (pääsääntöisesti itsekasvatettua ruokaa) ja lopulta aika vähän ”aikaa tehdä mitä itse haluaa”. Toisaalta ei ikuista skreenin tuijottamista, deadlineja ja jatkuvaa suunnittelua, että mitäs muuta sitä elämällään tekisi. Rauha tehdä ”mikä on minulle nyt tehtäväksi annettu” rauhattomuuden ja jatkuvan ”mitä pitäisi tehdä seuraavaksi” sijaan.
Ystäväni kiteytti asian loistavasti ”kaupunkilaiselle, jolla on jalat tukevasti ilmassa ja jolle raha tulee taikaseinästä ja sähko pistorasiasta, velvollisuudetkin ovat niin abstrakteja, että niistä on helppo ahdistua”.
Ehkä emme voi paljon vaikuttaa siihen missä elämme, mutta voimme vaikuttaa siihen miten elämme siinä ympäristössä missä olemme. Maalaisromantiikalle on oma paikkansa, mutta romantiikan määritelmäkin taitaa olla, että se ei ole ehkä täysin juurtunutta todellisuuteen. ”Kaikki olisi paremmin jos vain eläisin yksinkertaisemmassa ympäristössä tai yksinkertaisempaa elämää” taitaa olla juuri yksi niistä tahdoista, joka loppuviimeksi tekee rauhattomaksi ja vie keskittymisen tästä hetkestä ja siinä olemisesta iloitsemisesta jonnekin muualle. Toisaalta joidenkin ”helposti tehtävissä olevien” tietoisten valintojen tekemisellä voi päästä pitkälle.