Millainen paasto kantaa rukoukset taivaaseen?
Paaston ajan lukukappaleet ja ylipäänsä liturgia ovat erityisellä tavalla koskettaneet lähipäivinä. Uuden kauden alussa on varmasti semmoinen muutos efekti, että muuttuneet lauseet uppoavat hieman paremmin, ajan kuluessa uuteen ”retoriikan tyyliin” ehkä tottuu hieman ja teho tavallaan laskee. Tietysti myos oma sydämeni tila vaikuttaa paljon miten kykenen ottamaan viestin vastaan. Esimerkiksi eilen perjantaina 1. lukukappale oli Jes. 58: 1-9
”Minua he ovat etsivinään päivästä päivään ja kyselevät tietoa minun teistäni… (niin kuin vanhurskaat)… he pyytävät Jumalaa puolelleen ja sanovat: ”Miksi sinä et huomaa, kuinka me paastoamme? Etko näe kuinka me kuritamme itseämme?””.
Näen kyllä! Paastopäivinäkin te ajatte omia etujanne… (tuotatte riitaa ja katkeruutta)… Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaista paastoako minä teiltä odotan, itsenne kurittamisen päivää? …
Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömän kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen… Herra vastaa, kun… huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen”.
Oikein tehdyn paaston pitäisi siis kantaa rukoukset taivaisiin. Miten minä paastoan? Teenkö sen velvollisuuden tunteesta tai hyväksyäkseni itseni tai pyrkiäkseni olemaan hieman laihempi tai terveempi. Kaikki varmaan jollain tavalla OK motiiveja, mutta ei ehkä kanna rukouksia taivaaseen ja ilahduta Jumalaa sanomaan ”Tässä minä olen”. Itselleni uhrauksen teologia jotenkin avautui uudella tavalla. Jos vain rukoilen ylistäen, kiittäen ja pyytäen, sanani ovat ”halpoja”, vain sanoja. Jos sen sijaan olen valmis tekemään jotain konkreettista osoittaakseni että sanani ovat totta, tulee niille pontta. Rakkaus ylipäänsä! sanat ovat tarpeellisia ja hyviä, mutta jos niiden ympärillä ei ole tekoja, ovat ne tyhjiä. Vaikka jonkin asian syömättä jättämisen ja äitini terveyden kohenemisen pyytämisen välillä ei liene yhtä tiivistä loogista yhteyttä kuin rakkauden osoittamisen sanoin ja teoin välillä, kuitenkin homma toimii samalla tavalla. Olenko valmis uhraamaan jotain pyyntöni ”tueksi”. Itselleni tämän oivaltaminen syvemmällä tasolla toi paastoon ihan uuden näkökulman, paljon iloa!! Omien mielihalujeni kieltäminen on oikeastaan aika helppoa kun sille on hyvä motiivi, ”en syö tuota, koska olen päättänyt, että en saa syödä” tuntuu vain tyhmältä itseeni käpertymiseltä. Ei ihmekään että paaston noudattaminen on vaikeaa.
Toinen lause joka osui ja upposi syvälle sydämeeni Messun loppupuolella oli vapaasti muisteltuna: ”tämä nauttimamme Pyhä Sakramentti on pyyhkinyt pois syntimme, annathan sen myos edistää parantumistamme synninhaavoista”.
Miten tajunnan räjäyttävää!! Kun vastaanotamme Herran Ruumiin uskossa, niin rehellisesti, nöyryydellä ja puhtain sydämin kuin on sillä hetkellä mahdollista, Jumala antaa meille anteeksi syntimme. Eikä siinä vielä kaikki, olemme satuttaneet itseämme eikä haavat parene käden käänteessä, mutta Jeesus on kanssamme elämän vaikeudessa ja raskaudessa ja haluaa parantaa mikä meissä on kipeää.
Kaikille lukijoille siis, menkäähän Messuun!! Mitä ihmettä parempaa ja kauniimpaa voisitte ajallanne oikein tehdä! Olkaa hetki hiljaa ja kuunnelkaa todella sydämellänne kuinka Jumala rakastaa ja kutsuu teitä. Lämpo valtaa sielun ja kyyneleet tulevat väkisin silmiin.
Rukoilen siunattua paaston aikaa teille rakkaat lukijat.