Pimeyden armo

Lokakuun lopussa siirrymme jälleen talviaikaan ja pimeys valloittaa meidän arkeamme. On ennustettu, että pimeyden lisääntyminen ilmastomuutoksen myötä ja lumen puutteen vuoksi lisäisi masennusta. Ja onkin totta, että monet ihmiset kärsivät ns. kaamosmasennuksesta.

Pimeydellä voi olla kuitenkin myös positiivinen puoli. Se kutsuu sisään, syventämään mikä on tärkeintä, olemaan läsnä ja valppaana Jumalan läsnäololle meidän sisimmässämme. Se voi myös kutsua lepoon ja hitauteen, ei tarvitse suorittaa, olla virkeä ja tehokas, vaan saa olla niin kuin luonto: niin kuin kasvit ikkunalaudalla, niin kuin puutarha hiljaisuudessa, niin kuin puu. Tätäkö hiljaisuutta ihmiset pakenevat pakkojuhlinnassa? Entäs jos pimeyteen suhtautuisi uteliaasti tutkien? Jos rauhassa mietiskelisimme kompletoriumin psalmeja ja tutkisimme miten ne valmistavat meidät yöhön ja sitä kautta pimeyteen ja sitä tietä pitkin kuolemaan, joka on kohdattava jossain vaiheessa. Edellisellä viikolla tein Juha Sankamon kanssa katolista varttia varten (Radio Dein ohjelma) pienen ohjelman kuolemasta. Ihmettelin siinä miten vähän ihmiset, jopa vanhat ihmiset, oikein ajattelevat tulevaa kuolemaa. Ja onkin totta, että olen törmännyt työssäni yli 70-vuotiaisiinkin ihmisiin, jotka olivat täysin valmistautumattomia oman yli 90-vuotiaan vanhemman kuolemaan. Jaksan ihmetellä tätä. Ei oikein voi muuten valmistautua kuin kesyttämällä pimeyden hiljaisuutta ja suostumalla luopumisiin ja menetyksiin, jotka pitkin elämänmatkaa välttämättä tulevat eteen. Sitten jonakin päivänä olemme valmiina astumaan suureen valkeuteen, Jumalan armon syliin... valon päivään, armon kevääseen, Jumalan rakkauteen.

Pimeys kasvattaa valon kaipausta.