Vaaleanpunaisten lasien läpi

Parc de la Tête d'Orissa on alue, joka on kuin ruusutarha Liisa ihmemaassa -elokuvasta. Eri väristen ruusujen huumaavat tuoksut huokuvat, ja joka puolelta voi löytää pariskuntia piknikillä, soittamassa kitaraa, suutelemassa.. Kerran eräs mies soitti pianoa katoksen alla. Hänelle oli muodostunut pieni yleisö, ja heidän ympärillään oli vihreä meri paksuja, vahalehtisiä kasveja. Ranska ei ole turhaan saanut romanttisen maan mainetta. Se kuuluu kai alkuhuumaan, kun hämmästelee ja ihastelee kaikkea. Kompuroinnitkaan eivät tunnu yhtä raskailta, kun onnensa kukkuloilla katselee Fourvièrestä Lyonin silmänkantamattomiin jatkuvia savupiippuisia kattoja.

Yksi asia, josta olen erityisesti iloinnut on ranskalaisten rennosta asenteesta elämään. Kaikki on kaunista ja tehty hyvin, mutta ei niin vakavalla otteella. Luonnollinen lähimmäisen auttaminen, kohteliaisuus ja yhteisöllisyys ovat inspiroineet ja tuoneet vapautta. Toki, bussit ovat usein myöhässä eivätkä aikataulut pidä samalla tavalla kuin Suomessa, mutta ei se mitään. C'est pas grave. Se muistuttaa minua siitä millainen muistan olleeni lapsena - happy go lucky, aina iloinen ja nauramassa. Don't sweat the small stuff. Elämäni Suomessa oli pitkään ollut kuin painekattilassa, ja kesällä olin jälleen halkeamispisteessä. Nyt olen saanut tilaisuuden levätä ja ladata akkuja sekä löytää itseni taas, ja sen millaiseksi Jumala on minut todella luonut. Huomaan, miten yrittämällä vähemmän, avaamalla käteni vastaanottamaan saan sydämenvapautta ja tilaa kukoistaa. Tämä on kovin vastoin suorittamismentaliteettia, johon olen ajan myötä tottunut ja mukautunut. Tietysti kaikella on aikansa eikä ponnistelu ole turhaa. Kuitenkin hiljalleen Jumalan lapseuteen palaaminen on tuonut esiin sen, että ei oikeastaan tarvitse väkisin muuttaa itseään. Tämä on hyvä. Minä olen hyvä. Jumala on luonut meidät hyviksi, oikealla tavalla erilaisiksi ja minulle tuntuu yhä korostuvan, että ainoa paha, joka ihmisessä on on synti.

En onneksi ole täällä yksin, vaan olen löytänyt perheen, jonka luona nyt asustelen. Ihmeellisesti päädyimme perheen pojan kanssa samaan elämäntilanteeseen, jonka myötä hän on alkanut etsimään Jumalaa ja minä olen kääntynyt sydämessäni enemmän Jumalan puoleen. Tämän lisäksi tapasin Fourvièren pihalla muutaman sinipukuisia Veljiä, jotka kutsuivat minut messuun sekä nuorten tapaamiseen pikkusisarten (Petites Sœurs disciples de l'Agneau) luostarissa. Tähän mennessä se on ollut ainoa paikka, jossa olen voinut ongelmitta vastaanottaa ehtoollisleivän. Parfait! Vielä suurempi tuki ja turva on tietysti ollut Jumala, joka on ollut erityisen läsnä. Hän on avannut kätensä ja vuodattanut runsaasti lahjoja arkeeni. Hankalat tilanteet ovat selvinneet yllättäen, liikaa yrittämättä. Muutama päivä sitten, kun astelin sisälle pikkukauppaan paetakseni minua seuraavaa humalaista miestä, eräs työntekijä ilmestyi takahuoneesta kysymään minulta asiasta, ja kävi häätämässä miehen kuin se ei olisi ollut vaiva eikä mikään. Olin hyvin otettu huomaavaisuudesta, hyvyydestä ja rohkeudesta, jota hän oli osoittanut. Siinä oli jotain hyvin ritarillista ja oli vahva todiste siitä, kuinka Jumala auttaa tarvitsevia.

Seikkailuni Lyonissa on vasta alkanut, mutta odotan kovasti näkeväni, miten elämäni täällä lähtee purkautumaan. Jumala johdattaa elämäntiellä, jota en hahmota, mutta tiedän, että se vie ainoastaan hyvyyteen - loppujen lopuksi Hänen luokseen, joka itse on Hyvyys.

So you take me by the hand

Take me places I don't know

Because all I have is everything

I'm giving to you

And all I've got is you

It's nothing but the truth

All I've got is you