Vapauden haaste

Vapaus on vaikea asia. Periaatteessa olen radikaalin vapaa tekemään melkein mitä tahansa, käytännössä kuitenkin olen hyvinkin rajoittunut sen suhteen mitä pystyn tekemään ja mitä valitsen tehdä. Toisaalta en välillä ole vapaa tekemään sitä mitä valitsen/haluaisin tehdä. Olen geenien, kasvatuksen, sekä ylenpalttisen määrän sosiaalisia- psykologisia ja kulttuurisia tekijöitä ”uhri” eli näiden muokkaama ihmislapsi. Ei hätää… Jumala tietää kaiken tämän. Sen tuloksena tietyt asiat ovat minulle lähes mahdottomia, vaikka periaatteessa olen vapaa niin valitsemaan/tekemään. Toisaalta toiset asiat ovat automaattisen helppoja, vaikka ne keskimääräiselle ihmiselle ovat älyttömän vaikeita. Otetaan esimerkiksi esiintyminen: olen aina pitänyt esiintymisestä eikä siitä ole minulle tullut mitään ahdistuksia, sen sijaan jos pitäisi laulaa ihmisten edessä menen lähes paniikin omaiseen tilaan, sykkeeni tuplaantuu, kuola valuu suusta (eiku… ei sittenkään… väärä oireyhtymä) ja semmoista. En ole siis vapaa laulamaan julkisesti (tai edes ystävälle) johtuen traumoista, joita asiaan liittyy, vaikka periaatteessa esiintyminen sinänsä ei ole ongelma.

Samoin on hyveiden ja paheiden laita, en ole vapaa käyttämään Jumalan minulle antamia lahjoja ja toisaalta rajoittuneisuuteni takia teen pahaa, jota en halua tehdä (kuten Paavalikin pohtii). Lopulta se pahan tekeminen aiheuttaa minulle(kin) kipua/kärsimystä jossain muodossa ja mukavampi olisi jos voisin sen jättää tekemättä, mutta en osaa. Täydellinen onni lienee siinä, että ymmärtäisi täysin millaiseksi Jumala on minut luonut (hyvät ja pahat puolet, Hän myös tietää luonteeni, millaiseen ympäristöön on minut luonut jne.), hyväksyy sen ja ”käyttää” ihmisoperaatiota juuri siten kuin Jumala pyytää. Maallisesta näkökulmasta katsottuna tämä vaikuttaa orjuudelta, teen juuri niin kuin Jumala käskee. Todellisuudessahan tämä on suurinta vapautta, eli toisin sanoen, mikään ei ole esteenä vapaudelleni tehdä Jumalan tahdon mukaan ja olla täysin onnellinen. Tätä edeltää pitkä ja tuskallinen prosessi, jossa kitken itsestäni Jumalan armosta ja avulla esteitä vapaudelle, pyhittyminen. Se on erilainen tie jokaiselle meistä, ei ole geneerisiä pyhimyksiä, kukin on oma persoonansa hyvin kauniilla tavalla.

Minä istuin näiden asioiden äärellä Jumalan kanssa ollessani kesälomalla parin viikon retretillä. Totesin, että miten olisinkaan onnellinen, jos voisin joka aamu herätä iloisena siitä, että saan vastaanottaa uuden päivän juuri sellaisena kuin se on. Ihanaa mennä töihin! Jumala on sen tehtävän minulle antanut ja olen iloinen, että saan sen suorittaa. Äääh… aamuni eivät ole ihan tuommoisia… Tuskaa ja ahdistusta tuonee, että oletan päivältä jotain ja haluan siltä jotain, ehkä myös pelkään jotain. Haluaisin myös, että tietyt asiat olisivat toisin ja että voisin ajatella kuten edellä esitän. Kaikki tämä tahtominen kuitenkin rajoittaa vapauttani elää todellisuudessa (tässä hetkessä) täydellä sydämeni, sieluni ja ruumiini voimalla. Hyvä on myös asioita muuttaa, kun tulee sen aika, mutta ainakin itse olen kovin innokas haluamaan muuttaa kaikkea nyt ja heti ja kokonaan. Maltti olisi valttia. ”Tapahtukoon Sinun tahtosi”, ei liene niin vaikeaa kuin kuvittelemme.

Nyt täytynee asiaa jäsentää kahden erilaisen vapauden määritelmän kautta. Eli olisiko se sitten vaikka 1) ”radikaali vapaus”, joka tarkoittaa sitä, että olen vapaa tekemään juuri nyt juuri sitä mitä haluan. Lentämään kuuhun jne. 2) ”täydellisyyden vapaus”, eli pystyn suorittamaan asian täydellisesti. Vaikka rakastaminen tai pianon soitto, mitä enemmän harjoittelen, sitä vapaampi olen tässä puuhassa ja sitä paremmin pystyn rakastamaan tai sitä kauniimmin pystyn soittamaan.

Nykymaailma jumaloi tätä radikaalia vapautta. Raha auttaa kovasti. Toisaalta siinäkin piilee vaihtokauppa, jota ihmiset eivät aina ymmärrä tai tule tietoisesti ajatelleeksi. Usea ihminen näyttää etenevän uralla melko sokeasti kunnian ja rahan perässä pysähtymättä koskaan pohtimaan hintaa eli vapaasti miettimään haluaako tämän vaihtokaupan tehdä (pelkistetysti vapaa-ajan ja leppoisuuden vaihto rahaksi ja stressiksi). Toisaalta on kannustettavaa kärsiä paljonkin (eli rajoittaa tuota tyypin 1 onnea), jotta saavuttaisi tiettyjä ulkoisia ominaisuuksia. Mikä on hienoa, ja loistavaa että ihmiset saavat toteuttaa itseään, mutta usein asiat ovat laadultaan sellaisia, että ne eivät johda onneen ja rauhaan, vaan lähinnä onnettomuuteen. Mikäli vaikka alat pumpata rautaa, niin lihakset kasvavat, mutta aina löytyy isompia lihaksia, eikä sitä loputtomiin hullukaan jaksa. Pitäisi siis keksiä jotain millä hyvinvointi lisääntyisi pysyvällä tavalla, itse panostaisin mieluummin henkisiin kuin ruumiillisiin ominaisuuksiin (jos pitää valita). Olen pohtinut, että asiat joihin liittyy paljon kauneutta ovat kelpoja! kyky luoda ja ihailla kauneutta muuttaa sielua ja ”luo” onnea. Urheiluunkin liittyy paljon kauneutta, en muuta koita väittää, mutta mihin pistää tavoitteensa urheilussa, on ehkä hyvä asia pohtia. Itse en sitä ennen lainkaan miettinyt, nyt paljonkin… kaikin tavoin koitan vältellä suoritusputkea, johon sujahdan super helposti vanhasta tottumuksesta.

Toisaalta henkistä kasvamistakin on alettu enenevissä määrin mainostaa, kaikenlaista mindfullnessiä yms. Usein kuitenkin arkielämästä irrotettuna erillisenä palikkana ja vastaten kysymykseen ”mitä minä haluan”. Jotenkin tuntuu, että ei ole lainkaan muodikasta yrittää pyrkiä parempaan jonkun toisen takia! Minä olen valmis kärsimään, koska tahdon jonkun toisen hyvää. Tämähän on ainoa oikeasti toimiva tie onneen, kuten Jeesus sanoo ympäri ämpäri Raamattua! Eli joskus on ihan hyvä yrittää hieman kyseenalaistaa selkeästi hyviltäkin näyttäviä asioita. Kun mitä minä haluan törmää pahasti todellisuuden kanssa (eli mitä minä olen) voidaan ajautua hyvinkin katastrofaalisiin johtopäätöksiin. Tässä tietysti pitää olla varovainen koska elämme hyvin subjektiivisessa todellisuudessa ja oikea objektiivisuus on hankalaa eikä aina edes mitenkään hyödyllistä, koska minun näkemykseni on se mikä ratkaisee minulle loppu viimeksi. Henkisten asioiden subjektiivinen ja objektiivinen maailma, sekä fyysiset realiteetit ja niihin suhtautuminen ovat mutkikas lisävyyhti, jota lienee turha nyt lähteä sen enempää setvimään. Kuitenkin rukoilen teille kaikille vapautta! Siis tyypin 2 vapautta eli kykyä tehdä oikeita moraalisia päätöksiä ja käyttää tyypin 1 vapautta kohtuudella ja harkiten, mieluusti tyypin 2 vapauden lisääntymiseksi.