Kohti yksinkertaisuutta eli levollisuutta
Välillä minun on ollut vaikea päättää, mihin ihmissuhteisiin, asioihin ja tekemisiin keskityn ja annan aikani. Erityisesti pääkaupunkiseudulle muuttaessani tuntui kivalle, että oli niin paljon mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa kaikenlaista, hengailla eri seurakunnissa ja tutustua ihmisiin. Loppujen lopuksi siellä sun täällä pomppimisesta jäi irrallinen olo ja ihmissuhteet ehkä hieman pinnalliselle tasolle. Toisaalta hetkellinen pomppiminen siellä sun täällä seurakunnassa oli kyllä tarpeellista oman hengellisen kotini löytymiselle, jonka lopputuloksena liityin katoliseen kirkkoon.
Yksi tämän ajan kiusaus on vain kuluttaa eri seurakuntien ohjelmaa ja tapahtumia sitoutumatta itse rakentamaan seurakuntaa ja lähimmäistä. On kiusaus mennä siellä sun täällä ettei vain jäisi mistään paitsi ja ulkopuolelle. Silloin voi rukoilla, että saisi viisautta keskittyä juttuihin, joihin on kutsuttu antamaan oman aikansa ja energiansa. Olen itse välillä pysähtynyt miettimään, miksi teen sitä mitä teen, ja huomannut tekeväni joitain juttuja vain paitsi jäämisen pelosta. Elämällä tuntuu kuitenkin olevan tapansa opettaa tuntemaan itsensä paremmin. Kun olin hyvin väsynyt loppuraskaudesta, minun oli helppoa opetella jäämään vain kotiin ihan tyytyväisenä koska ei ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin levätä. Ehkä “fear of missing out” -trendin sijaan seuraava trendi voisi todellakin olla “joy of missing out” hötkyilykulttuurillemme.
Tällä hetkellä en pysty kunnolla keskittymään muuhun kuin vauvan hoitoon. Oma vähän hitaampi persoonallisuuteni ja kirjoitusprosessin valmiiksi saaminen eivät oikein sovi yhteen vauva-arjen kanssa. Ajattelinkin jäädä kirjoitustauolle blogista. Kyvyttömyys keskittyä muutenkin älyä vaativiin toimintoihin ei liiemmin häiritse minua, koska tiedän, että pikkuvauvavaihe menee nopeasti ohi. Vaikka joskus iltaisin odotan jo kovasti nukkumaanmenoaikaa, viikot tuntuvat silti hurahtavan nopeasti vauvaa hoitaessa. Haluan myös nauttia tästä ajasta, koska eräänä päivänä tuo vesseli kasvaa isoksi eikä enää viihdy sylissäni, ei nuku vieressäni ja todennäköisesti vain murahtelee jotain kävellessään ovesta ulos mopolleen.
Hektisessä arjessa automatkat ovat olleet hyviä mahdollisuuksia kuunnella podcasteja ja huomata, että kuullun ymmärtämiseni tuntuisi toimivan vielä... Yksi suosikeistani on Spotifystä löytyvä “Sunday Homilies with Fr. Mike Schmitz.” Isä Mike Schmitzin aiheet ja tapa puhua hengellisistä asioista tavalliselle ihmiselle tavalliseen arkeen on helppoa, rohkaisevaa, mutta hyvällä tavalla haastavaa kuunneltavaa. (Jos sinulla on suositella muita hyviä hengellisiä podcasteja minulle, niin laitapa viestiä/kommentoi kommenttikenttään!)
Toisaalta joskus autoa ajaessa ja vauvan nukkuessa takapenkillä nautin vain hiljaisuudesta ja auton tasaisesta äänestä, mahdollisimman vähäisestä ärsyketulvasta. En kuuntele saarnoja, ruusukkorukousta tai musiikkia. Ehkä olen tullut hieman tylsäksi aikuiseksi? Tai sitten vähemmän vain on monesti enemmän.