Jumalan lapseuden paasto

Paaston aika alkoi, kuten monet teistä tietävätkin. Suuri armon aika, miten tehdä se tänä vuonna repien rikki ei vain vaatteita, vaan avaten sydämeni Jumalalle, jotta Hän voi täyttää minussa sen, mitä oikeasti sieluni janoaa. Itse haluan kaikenlaista ja näiden halujen perässä juosten saan itseni puuhakkaaksi, ja siten harhautetuksi sisällä olevasta tyhjyydestä. Ainakin joksikin aikaa. Näillä teemoilla aloitimme paaston Pyhän Marian kirkolla, suosittelen kuuntelemaan Isä Martin loistavan saarnan joka osui ja upposi ainakin itseeni. Alla linkki messuun jonka YLE taltioi (saarna alkaa noin 15 min lähetyksen alkamisesta). Miten siis toteuttaa paaston siten, ettei se ole vain intensiivisempää oman itseni ympärillä pyörimistä? Paaston, jonka ohjelmaa en olisi minä kehittänyt, siten että minä pääsen valitsemiini tavoitteisiin ja jossa minä en olisi vaihteeksi päätähtenä. Mitä Jumala ajattelee ja suunnittelee ja haluaa minulle?

Tuhkakeskiviikon Messu Pyhän Marian kirkolta löytyy YLE Areenasta https://areena.yle.fi/1-63782094

Paluu lapseuteen

Isä Oskari Juurikkalan retretillä istuessani sisääni juurtui jotain uutta: Jeesuksen autiomaakoettelemusten lopussa, Paholainen koetteli Hänen ”poikuuttaan”, eli asemaa Jumalan rakastettuna lapsena. Lapsella on luonnostaan kaunis, herkkä ja täysin luottavainen asenne vanhempiinsa. Hän olettaa vanhempiensa vastaavan hänen tarpeisiinsa, hän uskaltaa pyytää. Syntiinlankeemuksen seurauksena tämä luottamus haavoittui. Hyvä ja PAHAN tiedon puusta syötyään Aatami ja Eeva oppivat tuntemaan hyvän lisäksi pahan. Jumala luo kansansa (Israelin, ja meidän ja minun) kanssa luottamussuhteen, josta avioliitto on vertauskuva. Tämä siis on intiimi suhde ja pysyy ikuisesti. Vasta sen jälkeen Jumala antaa meille käskyt. Ilman rakkautta ja siihen perustuvaa suhdetta käskyt jäävät kylmiksi ja tyhjiksi. Hän siis ensin antaa meille syyn ja käskyjen perimmäisen tarkoituksen - rakkaus - jotta meillä olisi hyvä olla. Omasta kokemuksesta olen tullut vakuuttuneeksi, että prosessi toimii siihen suuntaan, että Jumalan rakkauden kokeminen automaattisesti johtaa haluun kuunnella Häntä, mutta prosessi ei toimi kovin hyvin toiseen suuntaan. Käskyjä noudattamalla (tuhlaajapojan vanhemman veljen tavoin) on vaikeampi kasvaa Jumalan rakkaudessa. Paastossakin lienee siis prioriteettina rakkaus, siinä kasvaminen eli ikään kuin esteiden poistaminen joka pitää minua kaukana Jumalasta. Jumala voi muuttaa kivisydämemme iloiseksi ja eläväksi jos uskallamme heittäytyä luottavaisesti Hänen huomaansa. Itse tekemällä se ei onnistu.

Lainaus kirjasta "Season of Mercy" - Lenten reflections by Catherine Doherty:,

"Most of our sins, strange as this might seem, come from the fact that we do not love ourselves. We do not love ourselves when we do not realize that we are creatures of God who come from His hands. We do not enter into the orbit of God. A Christian puts his hand in Christ's hand, walks in step with Him, and thus does the will of the Father... Love your neighbour as yourself... When you have accepted yourself you will be free, when you accept yourself, you accept Jesus Christ. I thin the greates work that we have to do in this civilization is to accept ourselves as lovable."

Helpommin sanottu kuin tehty

Miten voisin siis asettua siten, että voin kokea Jumalan rakkauden ”paremmin”. Jumala rakastaa minua, ja sinua. Kokoajan ja ihan täysillä, mutta minä olen liian kiireinen tms. etten tiedosta tätä asiaa. Miten siis asetella antennit oikein? Tyhjentyminen on ehkä se sana joka kuvaa käsitystäni parhaiten. Tyhjentyminen omista käsityksistäni siitä mikä tekee minut onnelliseksi ja mitä tarvitsen ja erityisesti minulle tuntuu olevan tärkeää luopua jatkuvasta yrityksestä löytää ratkaisu kaikkiin päätäni vaivaaviin kysymyksiin. Vastauksia ei ole, ei ainakaan nyt, joten pitäisi osata antaa periksi. Näin rukouksessa tyhjyyden täyttää luottamus. Sitten on aika hypätä. Alla on Catherine Dohertyn runo, jonka sain ystävältä vuosia sitten ja on kulkenut mukanani, nyt se taas pompsahti erityisen tarpeelliseksi matkakumppaniksi.

This is the time of emptiness,

the time of shedding whatever clings to my heart, my soul, my mind, my hands.

This is the time of standing so very still, allowing God to shape me to His will,

to shape me finally indeed into the shape He wants me to appear before the Father.

This is the time of nakedness, of being prepared for pilgrim’s garb,

and truly becoming a pilgrim of the Absolutions who stands equipped,

ready to go into the mapless land of faith.

This is the time of listening heart and soul,

of total folding of the wings of intellect to hear the Spirit speak.

For this is the hour of Wind and Fire that will burn the dross inmate,

the Wind and Fire that will lift me to Him

Miten siis aion koittaa tyhjentää sieluani ja tehdä tilaa luottamukselle Jumalaan eli uskon vahvistumiselle? Hiljaisuus, yksinkertaisuus ja selkeät päätökset. Näillä teemoilla aion edetä. Niihin liittyy paaston ajan kolme teemaa (ruumiillinen paasto, rukous ja almut). Ensimmäinen kohdistuu suhteen parantamiseen itseeni, toinen Jumalaan ja kolmas lähimmäisiini.

Hiljaisuus ja yksinkertaisuus

Hiljaisuus auttaa kuuntelemaan ja kuunteleminen on edellystys kuulemaan oppimiselle. Olen hirveän huono kuuntelemaan. Ehkä ihmisten kuunteleminen, johon voin konkreettisesti teoillani vaikuttaa, auttaisi minua myös kuulemaan Jumalaa. Jumalan kuunteleminen ja läsnäolo auttaisi olemaan läsnä myös lähimmäisilleni. Myös itseni kuunteleminen, uskallus luopua suorittamisesta joka toimii epäjumalan tavoin elämässäni.

Ulkoisella hiljaisuudella voi yrittää luoda oikeaa hiljaisuutta, mutta usein sisäinen melu on ulkoistakin äänekkäämpää. Selkeät päätökset on ehkä yksi yksinkertaisuutta täsmentävä alakategoria, mutta sillä aion yrittää luoda päänsisäistä hiljaisuutta. Tullessani tietoiseksi, että jokin ajatus/ongelma pyörii repeatilla päässäni ja iteroin ratkaisuja, koitan antaa ajatusten kuin lipua ohitseni tekemällä selkeän päätöksen, että ajattelen tätä asiaa vaikka huomenna, en nyt, nyt keskityn tähän Raamatun tekstiin tms. Lyhyellä aikavälillä se tarkoittaa, että luotan asioiden järjestyvän, pitkällä aikavälillä, että Jumala kyllä ottaa kopin kunhan vain uskallan hypätä ja antaa elämäni Hänelle.

Luottavainen hyppy rakastavan Isäni käsiin.

Olen myös kokenut, että yksinkertaistamalla elämää saa osan ajatuksista eliminoitua. Päätin, että paaston aikana juon kahvia vain Sunnuntaisin. Ei tarvitse vaivata itseään pohtimalla joisinko toisenkin kupin kahvia. Tällä myös yritän opettaa itseäni ajattelemaan aamulla uutta armon päivää Herran viinitarhassa, kahvikupin sijaan. Iltapalaksi syön aina leipää. yms. Rutinoituneempi elämä on ehkä vähän tylsempää, mutta vapauttaa aivojen RAM tilaa rukoukselle.

Elämä on ollut jotenkin hirmu täyttä, joten paaston aikana ruksaan kalenteriin joka viikolle päivän tai vähintään puolikkaan tehdä ”ei mitään”. Se on hetki vain olla, tietoisesti levätä Jumalan seurassa. Olen nukkunut huonosti ja ollut poikkeuksellisen väsynyt (siis oikeasti huolestuttavasti), joten koen velvollisuudekseni pitää huolta itseni hoitamisesta inhimillisen keinoin miten vain pystyn vaikka tämä johtaakin normaalien paastoamis operaatioiden käänteisreaktioihin. Ei liene hyvää hengellisyyttä valittaa Jumalalle väsymystä ja pyytää apua jos itse ihan tahallani aiheutan itselleni uupumusta. Hänen sydäntään särkee kun minä väsyneenä pusken menemään ja ruoskin itseäni vähän vielä lisää. Pakko siis mennä autolla töihin pyörän sijaan jos olen liian väsynyt. Ei voi olla syömättä (kirkon pyytämiä päiviä lukuunottamatta), ruoan laadussa on toki paasto-varaa, syömällä yksinkertaisemmin voin siirtää aikaa kokkailusta rukoiluun ja itseni ruokkimisesta lähimmäiseni ruokkimiseen.