Sisarten talossa

Tällä viikolla kirkoissa ympäri maailmaa vietettiin tuhkakeskiviikon messua. Paastonaika on erityistä aikaa syventää uskonelämää ja voi herättää paljon ajatuksia siitä, miten tätä aikaa voisi elää valmistautuen pääsiäiseen. Minusta yksi hyvä tapa on kääntää katse myös niihin uskon ja elämän esimerkkeihin, joita on meidän omassa elämässämme ja ympärillämme.

Sudanilainen sisarkunta

Olen saanut viettää helmikuun Keniassa Jeesuksen Pyhän Sydämen sisarten talossa, joita kutsutaan myös nimellä Sacred Heart Sisters (SHS). Eri-ikäiset sisaret ovat antaneet minulle paljon ajateltavaa, ja minuun on vaikuttanut se elämä, jota he elävät ja ne tarinat, joita siihen kuuluu. Sääntökunta ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta sain kuulla sen olevan paikallisten katolisten uskonnollisten naisten lähetysjärjestö, jonka perusti lähetyspiispa Sisto Mazzoldi vuonna 1954 Jubassa, Etelä-Sudanissa (silloisessa Sudanissa).

Kappelissa on kuva kahdesta Etelä-Sudanissa marttyyrina kuolleesta sisaresta.

Sisarten karisma on Kristuksen lävistetystä sydämestä ammennettu rakkaus ja myötätunto jäljittelemällä hänen innostustaan, rakkauttaan ja nöyryyttään evankelioimisessa opetuksen kautta. Sääntökuntalaiset on kutsuttu "elämään rakkautta totuudessa" palvelemalla Jumalaa ja lähimmäistä, erityisesti köyhiä, syrjäytyneitä ja haavoittuvia lapsia.

Elämää talossa

Asun täällä Nairobissa tarkemmin sanottuna neljän sisaren ylläpitämässä asuntolassa, jossa on parikymmentä opiskelijaa Keniasta ja muista Afrikan maista. Talo on pitkälti omavarainen, sillä sen energia tulee aurinkopaneeleista ja ruuasta suurin osa omista viljelmistä ja pihalla kulkevista eläimistä. Viereisessä talossa, sekä viereisellä tontilla asuu kaksi muuta sisarten yhteisöä, jotka tekevät yhteistyötä jonkin verran keskenään. Minuun on tehnyt vaikutuksen, että Nairobin hienolla Karenin asuinalueella (joka perimätiedon mukaan on nimetty Out of Africa -kirjan kirjoittaneen, tanskalaisen Karen Blixenin mukaan) on isojen huviloiden keskellä tällainen sisarten ylläpitämä omavarainen yhteisö.

Messussa on kotoisa tunnelma, ja ehkä pienin koskaan näkemäni esiintyvä rumpali.

Meidän talomme sisarista kaksi on etelä-sudanilaisia, yksi kenialainen ja yksi ugandalainen. Ugandalainen sisar on sydämellinen ja huumorintajuinen, ja opettaa talossamme asuvan kodinhoitajan nuorempaa, 5-vuotiasta lasta aina läksyissä iltaisin. Sisar on toiminut Ugandassa ja Keniassa naisten kehityshankkeiden parissa, ja hänen intohimonaan on tutkia ja jakaa ajatuksiaan siitä, mikä hänen näkökulmastaan nykyisessä valtavirran feminismissä on ongelmallista, ja miten hän korjaisi nämä puutteet. Tästä sisar tuntuisi jaksavan puhua pitkästikin, kun hänet näemme ja hänellä selvästi on oma visio työskentelyyn naisten ja perheiden kanssa.

Etelä-sudanilaisiin sisariin olen tutustunut vähiten, mutta olen kuullut heiltä joitain tarinoita siitä, miten tänäkin päivänä Etelä-Sudanissa kuolema on aina odottamassa jossain kulman takana. Toinen sisarista kävi osallistumassa myös paavin vierailuun ja kertoi niistä vahvoista odotuksista, mitä paavin vierailu on herättänyt Etelä-Sudanin rauhanprosessin suhteen.

Yksi puheista naisten roolista päättyi osuvasti kodinhoitajamme lähtiessä juosten pois talosta.

Eniten minuun on kuitenkin vaikuttanut kenialainen, vanhempi sisar Regina.

Ensimmäisen kerran tavatessamme muistan sisaren ensin kätelleen ja esitelleen itsensä nimeltä, ja sen jälkeen lausuneen vain luontevasti: "Kun me olemme yhtä, he näkevät Jumalan". Tämän jälkeen hänellä on aina ollut tapana lausua jotain rohkaisevaa tai viisasta omasta elämänkokemuksestaan vaikka ihan lyhyidenkin tapaamisten aikana. 

Paasto sanoista

Palatakseni vielä paastonaikaan voisin jakaa yhden ajatuksen, minkä pappi sanoi puheessa eilen ristintien hartauden jälkeen. Puhe käsitteli paaston merkitystä ja papin neuvona oli pysähtyä miettimään sanojaan ja pyrkiä lausumaan vain sellaisia sanoja, mitkä nostavat muita ylöspäin, ovat tosia ja luovat jotain hyvää. Sanojen merkitys oli hänen mukaansa siinä, että ne lopulta yhdistävät meidät ihmiset toisiimme ja toisaalta erottavat meidät tämän kykymme puolesta muista eläimistä. Myös Raamatussa Jeesus on muistuttanut meille, että vielä tärkeämpiä kuin ulkoa tulevat asiat, on ne asiat jotka tulevat sisältä, sydämestä. Puhe kosketti minua, mutta jouduin lähtemään vähän ennen sen loppumista pois, ja mietin, teinkö nyt väärin kun jouduin lähteä ennen puheen loppumista. Matkalla ovelle ohitan vakavana istuvan sisar Reginan, joka viittilöi minut luokseen ja katsoo minua tuimasti kysyen olenko lähdössä pois. Vastaan joutuvani lähtemään ja alan kertoa pitkää selitystä, minkä sisar keskeyttää muistuttaen: "Emme ole vieläkään syöneet niitä maisseja, mitkä keräsin, meidän täytyy tehdä se huomenna, muistuttakaa minua!"

Lähden kirkosta iloisena näistäkin sanoista, papin sanoista, jotka muistuttivat minua uskon näkökulmista ja sisaren sanoista, jotka niin hienolla tavalla olivat vain "sister Regina being sister Regina", kuten täällä usein sanotaan. On kaunista, miten me erilaiset osat muodostamme yhden ruumiin niin täältä Suomeen asti, kuin myös niin moniin muihin kolkkiin maailmassa.

"--- vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on."