Ymmärtämisen ahneus

Viruin tässä koronassa kotona ja minulla oli aikaa lukea paljon enemmän kuin normaalisti. Ajatukset tämmöisestä ”oppimisesta” lähtivät lentoon. Uskon ja ymmärryksen laajentaminen opiskelun kautta on hyvä asia (Raamattukin niin sanoo! esim. Sananlaskut 16:16: Hanki viisautta, se on parempaa kuin kulta, hanki ymmärrystä, se on kalliimpaa kuin hopea), mutta olisiko niin, että nykymaailmassa se on paisunut usein jonkinlaisen epäjumalan asemaan… sen kautta haemme jotain mitä vain Jumala voi antaa. Opiskelun kautta ”pääsymme Jumalan yhteyteen” on rajallinen, Minä olen siinä välissä eristeenä. Rukous, harras elämä ja Jumalan sanan lukeminen lienevät usein väheksyttyjä verrattuna ”opiskeluun”, joka on myös nykymaailman tuputtama näkemys: ihmiset ahmivat kaikenlaista tietoa maailmasta (uutiset), muiden ihmisten elämästä (sosiaalinen media) ja vaikka mistä, muttei heillä ole hajuakaan mitä sillä kaikella tehdä. Ilmestyskirja sanoo: Se jolla on korvat, kuulkoon. Tuohon maailman aikaan lukutaito oli vähäistä, kuulemalla oppiminen vaatii ymmärrystä. Kykymme varastoida tietoa on yhtä rajallinen lukiessa ja kuunnellessa, mutta jotenkin se tulee ilmi helpommin kuunnellessa. Jos kysyisin Messun jälkeen Sunnuntaina mitä Evankeliumi kertoi, tai saarna, harva osaisi vastata. Olemmeko kansa joka opiskelee muttei opi? Haluaa ymmärtää, mutta vain tyhmistyy. Lähdin seuraamaan St. Therese de Lisieuxia: hyvinkin ”oppimatonta” nuorta naista, jonka Katolinen kirkko on asettanut kirkon opettajaksi esim. Tuomas Akvinolaisen rinnalle.

Lämpimästi suosittelen kaikille tätä lyhyttä teosta: Jacques Philippe - The Way of Trust and Love

Viisauden määritelmä

Mitä on siis Raamatun ylistämä ”viisaus”? Ehkä käsityksemme on nykymaailman liiaksi värittämä. Arvostamme ”kirjatietoa”, mutta entisaikojen ”elämän viisaus” on jäänyt toissijaiseksi. Saman voisi päätellä kehityksestä, että emme enää arvosta vanhuksia, vaan kekseliäisyyttä – esim. Elon Muskia, tai jotain Tubettajaa. Ylipäänsä kirjoitustaito ja kirjat ovat uusi keksintö! ehkä siksi niin suuri innostus… Kävin läpi J. Philippen ”the way of trust and love” – retreat guided by St. Therese de Lisieaux". Hyvinkin aikalaispyhimys, mutta Thereselläkään ei ollut käsillään edes, esim. koko vanhaa testamenttia. Hän löysi kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin vastauksen Evankeliumeista ja niistä Raamatun kohdista, joita hänellä oli saatavillaan. Tietysti Pyhän Hengen avulla asioita katsoen. Ehkä meidänkin pitäisi enemmän ajatelle, että ”vähemmän on enemmän”, panostaa laatuun ja ymmärtämiseen – ja tietysti miten elää tämä todeksi. Tämä vaatii Armoa, Jumalan yhteyttä, joka ei löydy vain lukemalla, vaan Herran edessä istumalla hiljaisuudessa ja myös/vaikka lopen tylsistyneenä ja turhautuneena kun et näe tuloksia heti. Jeesuskin sanoi usein ”seuraa minua”, hän ei sanonut esim. ”lue kirja joka kertoo minusta”, vaikka jälkimmäinen onkin osa ensimmäistä.

Sananlaskut 2:6: Sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.

9:10: Herran pelko on viisauden alku, pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta.

13:10: Ylimielisyydestä koituu vain riitaa, viisas se, joka neuvoja kuulee.

Jaakobin kirje 1:5: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.

Lukemalla oppimisen rajoittuneisuus

Koitin rukoilevaisesti käydä läpi Ilmestyskirjan, päivän lukukappaleiden innoittama tälle ajalle. Sen jälkeen luin S. Hahnin, The Lord’s Supper. Kirja oli hienosti kirjoitettu ja laajensi ymmärrystäni monissa asioissa uudelle tasolle. Koin jonkinlaisen ”valaistumisen”, tai niin luulin. Tajusin, että näitä ”valaistumisia” janoan ahneena. Olenko avannut Pandoran lippaan? Luulen näistä armoista (joita ne ovatkin oikealla paikallaan!) rakentuu helposti epäjumala, jota palvomalla jään lopulta koukkuun itseeni. Etsin tästä ”addiktiosta” täyttymystä sielussani olevaan pysyvän ”valaistumisen” kaipuuseen. Pyhää Augustinusta myötäillen, sydämeni kuitenkin pysyy rauhattomana kunnes se lepää Jumalassa. Tämä armojen metsästys on jotenkin helpompi operaatio, koska voin sitä itse hallitta paremmin kuin Jumalaa. Voin osoittaa itselleni ”saavutukseni” ja siten ylpeyttä täynnä taputtaa itseäni olalle. Toisin on uskossa kasvun laita, tuntuu että siinä tulen päivä päivältä köyhemmäksi ja huonommaksi. Ainoa ”todiste” on todistamattomissa olevaa sisäistä hehkua. Sekin tuntuu välillä täysin sammuvan, mutta kytee, siihen voimme luottaa. Välillä myös puhkeaa liekkeihin – Kiitos Jumalalle näistä ihmiskokemukselle niin kovin tarpeellisista yliluonnollisista rakkauden ja ilon kokemuksista. Mutta siis, valittavana on miljoonia kirjoja, tuhansia todella hyviä kirjoja. Näistä voin joka tapauksessa lukea hyvin rajallisen määrän elämäni aikana. Onko se sitten 1 % tai 2 %... ei näytä kovin merkittävältä koko elämäni näkökulmasta. Enkä nyt halua väheksyä, yhden kirjan lukeminen ja sisäistäminen voi muuttaa ihmisen elämän täysin (esim. Ignatius of Loyola), mutta tärkeämpää kuin mättää menemään, olisi ehkä pyytää Pyhän Hengen johdatusta ja sitten lukea valitsemasi kirja hartaasti (hahaa! hieno suomen kielen sana… rauhallisesti, mutta ennen kaikkea rukoilun hengessä).

Kirjojen laadullinen ero

Kirjoissa todellakin on eroja. Ne voivat olla todella hyväksi meille, todella huonoksi meille, tai jotain siltä väliltä. Hengellisen ohjauksen kautta on mielestäni hyvä kysellä mikä olisi juuri sinulle juuri nyt hyvää ravintoa. Tai hyvän ystävän neuvo, tai onhan näitä, Jumala keksii keinoja johdattaa meitä. Kunhan jaksaa kuunnella vienoa pientä ääntä eikä säntäillä kaiken maailman huutelun perässä. Samoin on podcastien, puheiden yms. laita. Katolisen kirkon hyväksymät teokset lienevät ”opillisesti turvallisinta” kauraa, mutta niistäkään suurin osa ei ehkä ole tarkoitettu juuri sinulle, juuri nyt. Itse olen ajanut itseni aikamoisiin solmuihin valittuani väärää ”hyvää” luettavaa, onneksi tajusin lopettaa ajoissa. En osaa sen paremmin sanoa, mutta kaikki nämä ovat laadullisesti täysin eri asia kuin Raamattu. Raamattu on Jumalan sanaa, joka on aina elävää ja aina ajankohtaista. Vaikka usein tuntuu, että blaablaa, taas tämä tarina tuhlaajapojasta jaanajaanajaa, tiedän sen kyllä… niin juuri tämä on se hetki. Hetki tutkia itseäni, asennevammaani, katua ja tsempata. Jumala – maailman kaikkeuden Luoja ja Herra – haluaa puhua minulle!! täääh! ehkä voisin edes yrittää kuulostella, josko Hänellä kuitenkin olisi jotain sanottavaa, vaikka jo kaiken tiedänkin ja osaan. Messun lukukappaleet ovat 3. vuoden sykleissä – tarkoituksella – mietipä sitä.

Ymmärtäminen ja viisaus

Viisauden avulla ehkä lopulta haemme myös ymmärrystä. Ymmärrystä Jumalasta, ja siten suurista kysymyksistä: mikä on elämän tarkoitus, miksi kärsin nyt, miksi, miksi, miksi… se on inhimillistä ja oikein etsiä kysymyksiin vastauksia. Tähänkin on helppo jäädä jumiin. Vain Jumala usein tietää miksi, ja jostain syystä on meidän hyväksemme, että emme tiedä. Emme ainakaan vielä. Siihen on tyytyminen. Tietämättömyyden pimeydessä eläminen on kamalaa! Voimme kestää suuriakin kärsimyksiä, kunhan tiedämme että sillä on tarkoitus. Tarkoituksen pitäisi olla kuitenkin MINULLE järkevä, ei vain joku höttö ”Jumala tietää tarkoituksen”. Ei tyydytä lainkaan, mutta tässä lienee yksi suurista avaimista rauhaan ja onneen: luottamus Jumalaan. J. Philippe neuvoo vaihtamaan ”miksi näin käy minulle” kysymyksen ”Miten minun pitäisi elää tämän läpi”. Prosessi menee jotenkin, että 1. Hyväksy tilanne, 2) Vaihda kysymys ja pohdi miten minun pitäisi kasvaa tämän kautta. Mitä uskon, toivo ja rakkauden eleitä ja tekoja voin tehdä TÄNÄÄN, 3) Etene maltilla, 4) Kasva ymmärryksessä kun vastaus alkaa avautua pikku hiljaa.