Miten voisin antaa anteeksi?
Mikä syö ilon elämästä, eristää ihmisen ja vallatessaan sydämen saa ehkä lopulta katsomaan koko maailmaa välinpitämättömästi, kyynisesti ja vihaisesti? Se on anteeksiantamattomuus ja katkeruus. Viime aikoina minulla ei ole ollut aina helppoa päästää katkerista ajatuksista menemään, antaa anteeksi. Niissä hetkissä olen ajatuksissani ankara tuomari, vaikka mitään tuomarin oikeuksia minulle ei ole annettukaan. Se voi alkaa niin pienestä, mutta kasvaessaan myrkylliset juuret alkavat levitä joka paikkaan. Se alkaa kuulua ja näkyä ajatuksissa, asenteissa ja puheissa. Herra, armahda minua!
Uhriksi ei tarvitse kuitenkaan jäädä vellomaan, vaan voi nousta ylös ja tehdä asialle jotain. Minua itseäni on auttanut eniten se, että muistelen sitä, kuinka paljon on itse saanut anteeksi ja senkin yli. Kuinka Jumala on ollut minulle armollinen ja jatkaa sitä, vaikka rikon jatkuvasti hänen tahtoaan vastaan enemmän ja vähemmän, huomaten ja huomaamamatta. Miten minulla voisi olla varaa pitää rekisteriä toisen rikkeistä minua kohtaan tässä valossa? Minulla, joka itse teen samoja tai vähintäänkin samantyyppisiä tekoja, joista toisia syytän. Jos Jumalakin tuomitsisi minut synneistäni/virheistäni/tekemättä jättämisistäni, minulla ei olisi kertakaikkiaan pisaraakaan toivoa. “Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa hirttä omassa silmässäsi?” (Matt. 7:3)
Jeesus kehottaa myös rukoilemaan vihamiehen puolesta. Siinä on jokin Pyhän Hengen siunaus myös, kun tekee jotain hyvää esim. ärsyttävälle tyypille. Se vapauttaa jotain minussa itsessäni. ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.” (Matt. 5: 44-45)
On tärkeää myös rukoilla itselle voimaa ja tahtoa antaa anteeksi. Suostua pyytämään apua, nöyrtyä. Voi rukoilla vaikkapa seuraavasti: Auta, että haluaisin haluta antaa anteeksi! Sanonta kuuluu: Mitä Jumala vaatii, sen hän antaa. Joskus kylmä järki voi auttaa prosessissa myös. Minä itsehän saan elää sisäisesti vapaasti, kun annan anteeksi. Jäämällä loukkaukseen kiinni aiheutan vain itselleni huonon olon.
Sitten on eri asia, miten kannattaa toimia esim. ihmissuhteessa, jossa jatkuvasti tulee loukatuksi. Niihin ei aina kannata jäädä tai yrittää korjata ihmissuhdetta entisenlaiseksi. Anteeksiantaminen ei myöskään tarkoita, etteikö jokin teko olisi ollut väärin ja paha. Lisäksi katkeruutta ja vihanpitoa ei pidä sekoittaa vihan tunteeseen, joka on aivan normaali tunne ja reaktio vääryyteen tai kaltoinkohteluun. Vihan kokeminen ja ilmaiseminen on oikeastaan merkki terveestä tunne-elämästä. "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli." (Ef. 4:26)