Minun sieluni janoaa Sinua

Viime viikolla seurasin ranskankieliseltä katoliselta televisiokanavalta KTO paavi Fransiskuksen matkaa Mongoliassa. Englanniksi voi saada lisää tietoa https://zenit.org/ netti sivulta.

Sunnuntai 3. syyskuuta iltapäivällä, lähdettyään apostolisesta prefektuurista, pyhä isä ajoi Steppe Arenalle messuun. Saapuessaan, auton vaihdon jälkeen, paavi teki muutaman kierroksen pope-mobiilissa yli 2000 uskovan läsnäolijan joukossa. Sitten hän johti messun englanniksi XXII:n arkipäivän sunnuntain yhteydessä.

Tässä muutama ote hänen saarnastaan, jonka käänsin ranskankielisestä versiosta. Se alkuperäinen versio oli italiaksi. Nämä sanat ovat niin koskettavia ja suoria, että ne voivat ravita meitä pitkään.

"Psalmin sanoilla rukoilimme: ”Jumala, […] minun sieluni janoaa sinua; ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomassa ilman vettä (Ps 63, 2). Tämä ihmeellinen rukous saattaa meitä elämämme matkalla keskellä autiomaita, joita meidät on kutsuttu ylittämään. Ja juuri tällä kuivalla maalla meille saapuu hyvä uutinen: emme ole yksin matkallamme; kuivuudella ei ole voimaa tehdä elämästämme steriiliä ikuisesti; janomme huutoa ei jätetä huomiotta. Isä Jumala lähetti Poikansa antamaan meille Pyhän Hengen elävää vettä sielumme janon sammuttamiseksi (vrt. Joh. 4:10). Ja Jeesus – olemme juuri kuulleet sen evankeliumissa – näyttää meille sammutettavan tien: se on rakkauden tie, jonka hän kulki loppuun asti, ristille ja jota pitkin hän kutsuu meitä seuraamaan häntä ”menettämällä oman elämämme löydämme sen uudelleen” (vrt. Mt 16, 24-25). Tarkastelkaamme yhdessä näitä kahta näkökohtaa: jano, joka asuu meissä, ja Rakkaus, joka sammuttaa janomme.

Ennen kaikkea meidät on kutsuttu tunnistamaan sisällämme asuva jano. Psalmisti huutaa Jumalaa palavan janonsa vuoksi, koska hänen elämänsä on kuin autiomaa. Hänen sanansa saavat erityistä kaikua Mongolian kaltaisessa maassa: valtavalla alueella, jolla on rikas historia ja kulttuuri, mutta myös arojen ja aavikon kuivuus. (...)

Psalmin autiomaa viittaa siis elämäämme: me olemme tämä kuiva maa, joka janoaa kirkasta vettä, vettä, joka sammuttaa janomme syvyydessä; sydämemme kaipaa löytää todellisen ilon salaisuuden, sen, mikä jopa eksistentiaalisen kuivuuden keskellä voi seurata ja tukea meitä.

Kyllä, kannamme sisällämme sammumatonta onnen janoa; etsimme elämäämme tarkoitusta ja suuntaa, motivaatiota jokapäiväiseen toimintaamme; ja ennen kaikkea janoamme rakkautta, koska vain rakkaus todella tyydyttää meidät, tekee meille hyvää, joka avaa meidät luottamukselle ja saa meidät maistamaan elämän kauneutta. Rakkaat veljet ja sisaret, kristillinen usko vastaa tähän janoon; ottaa sen vakavasti; ei tukahduta sitä, eikä yritä lievittää sitä korvikkeilla.

Meidän suuri salaisuutemme löytyy tästä janosta: se avaa meidät elävälle Jumalalle, Rakkauden Jumalalle, joka tulee meitä vastaan ​​tehdäkseen meistä lapsiaan, veljiään ja sisariaan keskuudessamme.

Näin pääsemme toiseen näkökohtaan: rakkauteen, joka sammuttaa janomme. Tämä on kristillisen uskon sisältö: Jumala, joka on rakkaus, Pojassaan Jeesuksessa, on tullut sinulle läheiseksi, hän haluaa jakaa elämäsi, surusi, unelmasi, onnen janosi. Tosin tunnemme joskus olevamme autiomaa, kuivia ja ilman vettä, mutta on aivan yhtä totta, että Jumala pitää meistä huolta ja tarjoaa meille kirkasta ja virkistävää vettä, Hengen elävää vettä, joka meissä virtaamalla uudistaa meidät. Vapauttaa meidät kuivuuden vaarasta. Tämän veden on antanut meille Jeesus. Kuten pyhä Augustinus vahvistaa: "Jos tunnistamme itsemme janoisissa, tunnistamme itsemme myös sammutetuissa" (Psalmissa 62, 3). (....)

Nämä sanat, rakkaat veljet ja sisaret, muistakaa tarinanne: elämä autiomaassa ja pienenä yhteisönä olemisen vaikeudessa Herra ei anna teiltä puuttua Sanansa vettä, etenkään saarnaajien ja lähetyssaarnaajien kautta, jotka Pyhä Henki kylvää. Sana tuo meidät aina takaisin uskon olennaiseen: suostumme Jumalan rakastamiksi tehdäksemme elämästämme rakkauden uhrin. Koska vain rakkaus todella sammuttaa janomme.

Tämän Jeesus sanoo vahvalla äänellä apostoli Pietarille tämän päivän evankeliumissa. Pietari ei hyväksy sitä, että Jeesuksen täytyy kärsiä, kansan johtajien syyttää häntä ja kuolla ristillä. Pietari reagoi, hän protestoi, hän haluaisi vakuuttaa Jeesuksen, että hän on väärässä, koska hänen mukaansa – ja näin me liian usein ajattelemme – Messias ei voi päätyä tappioon, eikä missään nimessä voi kuolla ristiinnaulittuna, Jumalan hylkäämänä rikollisena. Mutta Herra nuhtelee Pietaria, koska hänen ajattelutapansa on "maailman mukaan" eikä Jumalan (vrt. Mt 16, 21-23). Jos ajattelemme, että menestys, voima ja aineelliset asiat riittävät sammuttamaan elämämme polttavan janon, se on maallinen mentaliteetti, joka ei johda mihinkään hyvään ja paljon enemmän, jättää meidät kuivemmaksi kuin ennen. Jeesus päinvastoin näyttää meille tien: ”Jos joku tahtoo seurata minua, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, on sen löytävä. (Mt 16, 24-25)

Veljet ja sisaret, paras tie on tämä: syleillä Kristuksen ristiä. Kristinuskon ytimessä on tämä järkyttävä ja poikkeuksellinen uutinen: kun menetät henkesi, kun tarjoat sen avokätisesti, kun sidot elämäsi ristillä olevaan rakkauteen, kun annat sen ilmaiseksi toisten puolesta, niin se palaa sinulle runsaasti. Se levittää sinussa iloa, joka ei katoa, sydämen rauhaa ja sisäistä voimaa, joka tukee sinua.

Tämä on totuus, jonka Jeesus kutsuu meidät löytämään ja jonka Jeesus haluaa paljastaa teille kaikille, tälle Mongolian maalle: ei tarvitse olla suuri, rikas tai voimakas ollakseen onnellinen. Vain rakkaus sammuttaa sydämemme, vain rakkaus parantaa haavamme, vain rakkaus antaa meille todellista iloa. Ja tämä on tie, jonka Jeesus opetti ja avasi meille.

Kuunnelkaamme siis myös sitä sanaa, jonka Herra sanoi Pietarille: "Mene taakseni" (Mt 16:23), toisin sanoen: tule minun opetuslapsekseni, kulje samaa tietä kuin minä äläkä enää ajattele maailman mukaan. Silloin voimme Kristuksen ja Pyhän Hengen armon avulla kulkea rakkauden polkua. Silloinkin kun rakastaminen tarkoittaa itsensä kieltämistä, henkilökohtaista ja maallista itsekkyyttä vastaan ​​taistelemista, veljeyden elämisen riskin ottamista. Sillä jos on totta, että tämä kaikki vaatii vaivaa ja uhrauksia ja toisinaan merkitsee ristin kantamista, on myöskin totta, että kun menetämme henkemme evankeliumin tähden, Herra antaa sen meille takaisin runsaasti, täynnä rakkautta ja iloa, ikuisesti.