Adventtia ja odotusta kerrakseen
Adventin aika on kunnon katolilaisilla paaston ja rauhoittumisen aikaa. Mitä itse mietin? Sitä, että tänä jouluna en saa syödä mätiä, graavilohta tai -siikaa enkä juoda jouluruuan kanssa edes hiukankaan viiniä (toki pienen lapsen kanssa tuo hiukka olisi normaalistikin vain pieni lasillinen). Tänä adventin aikana olen palannut hetkeksi töihin ja sekös ahdistaa. Kotimme on myynnissä, olemme asuneet evakossa kuukausitolkulla ja jostain syystä yksivuotiaallamme on öisin halipula ja haasteita omassa sängyssä nukkumisessa. Tähän lienee syynä kävelemään oppiminen, joka on pienen aivoille niin iso juttu, että öisin kaipaa isin ja äidin viereen.
Ehkä nohevimmat jo arvasivatkin sen suurimman yllätyksen. Meilläkin odotetaan: teologisessa mielessä odotamme toki joulua ja Jeesus-lapsen syntymää, mutta me odotamme pääsiäisyllätystä. Jos kaikki menee hyvin, Neiti M:stä tulee keväällä isosisko. Minulle tämä oli aluksi vaikea hyväksyä, koska toinen lapsi ei ollut ihan heti meidän suunnitelmissa. En kokenut olevani valmis, edellisestä synnytyksestä on niin kovin vähän aikaa, esikoinen on niin pieni ja asuntommekaan ei nykystandardeilla ole mitoitettu isommalle perheelle. Miehelleni yllätyksen hyväksyminen oli helpompaa ja sen avulla minäkin sain itseni tyyneksi. Jumalalla on ironiaa: kun luulemme voivamme hallita itse kaikkea, niin silloin kuuluu ylhäältä “pam” ja saamme nöyrän opetuksen siitä, ettei kaikki ole omissa käsissämme.
Ensi keväänä meillä on touhukas isosisko ja rauhalliselta vaikuttava pikkuveli. Ikäeroa heillä tulee olemaan noin vuosi ja viisi kuukautta. Jännitin itse ihmisten reaktioita, mutta pääasiassahan ihmiset ovat toisilleen fiksuja ja ystävällisiä. Ehkä itse pelkäsin, että saan kuulla meidän olevan “uskiskaneja” ja, kuinka “emme sitten viitsineet ehkäisyä käyttää”, mutta joko ihmiset ovat pitäneet mölyt mahassa tai iloinneet ja onnitelleet. Muutamalle sukulaiselle tämä on selkeästi tabu. He ehkä haluaisivat tölväistä jotain ikävää, joten eivät sitten kysy ollenkaan raskaudesta tai kuulumisia ylipäätään. Tapansa kullakin.
Adventti ja joulun aika on lempiaikaani vuodesta. Rakastan hämäränhyssyä, kynttilöitä, vilttiin kääriytymistä ja sitä taianomaista odotusta, jonka aikana saa taantua tietyllä tavalla lapseksi. Aikuinenkin saa antautua sen kutkuttavan odotuksen valtaan, nakertaa piparkakkua ja antautua uskon valtaan. Siihen, että rakkaus ja valo voittavat. Että tonttu oikeasti kurkkii ikkunan takana. Että me olemme osa jotain suurempaa ja selittämätöntä. Sitähän se joulun taika on.
Kaiken hulabaloon keskellä yritän itse muistaa omat ylläolevat sanani. Töihin palaaminen ärsyttää ja samalla minua hävettää jo valmiiksi, että parin viikon sisällä minun pitää kertoa jääväni pian taas pois töistä. Ehkä adventin ja joulun taika lievittää näitäkin tunteita. Viime jouluna neiti M oli vain käärö kuusen alla, mutta tänä jouluna jo aktiivinen toimija. Hänelle kaikki on uutta ja ihmeellistä, vaikka hän ei ehkä kaikkea ymmärräkään. Siihen iloon ja ihmettelyyn on helppo yhtyä kasvavan vatsankin kanssa.
Rauhallista adventin aikaa lukijoille! :)
