Ystävyyden lahja
Tänä kesänä olen saanut viettää lähes 3 viikkoa lomaa ranskalaisen ystäväni Annen kanssa. Tutustuimme 50 vuotta sitten sairaanhoitajakoulussa. Olemme molemmat köyhästä perheestä, ja sen vuoksi olimme allekirjoittaneet sopimuksen sairaalaan kanssa: opintojen jälkeen palvelisimme kolmen vuoden ajan tässä sairaalassa. Vastineeksi saimme pienen opintorahan ja huoneen sairaalan asuntolassa. Ranskassa ei ole opintorahaa eikä opintolainaa, joten pitää maksaa itse aivan kaikki: kirjat, puvut, ruoka, asuminen yms. Siksi sopimus oli kallisarvoinen, ja samalla oli varmuus myös työn saamisesta.
Minulla ja ystävälläni Annella oli antoisaa ja iloista aikaa Suomessa, kävimme mm. saaristossa.
Ystävyytemme kehittyi niin, että vuonna 1975 (olimme 19-vuotiaita) perustimme yhdessä muiden nuorten kanssa yhteisön/kommuunin, jossa asui neljä niin sanotusti "normaalia" nuorta, ja neljä skitsofreniaa sairastavaa nuorta. Täytyy muistaa että silloin mielenterveyspotilaat asuivat suljetuissa laitoksissa mielisairaaloissa kaukana kaikesta. Meidän "anti-psykiatrisen" hankkeen taustalla oli sekä vasemmistolaisuus, että vahva katolisuus. Ranskassa 70-luvulla ei ollut lainkaan ristiriitaista, että katolilainen oli vasemmalla, köyhien, vähäosaisten, ja oikeudenmukaisuuden asialla. Halusimme todistaa, että mielenterveyspotilas voi elää tavallista elämää muiden ihmisten keskuudessa. Elimme yhteisössä viisi vuotta kunnes skitsofreniaa sairastavat nuoret olivat kuntoutuneet riittävän hyvin pärjätäkseen tuettuina itsekseen. Myös "terveet" nuoret halusivat perustaa perheet ja lähteä eteenpäin. Ystävyys Annen kanssa jatkui yli vuosien. Minä muutin Suomeen, hän jatkoi omaa elämäänsä Strasbourgissa, ja aina sinne matkustaessa tapasin hänet ja asuin hänen luonaan. Tänä vuonna hän tuli Suomeen ja olipa hienoa saada esittää hänelle Suomen kesän maisemia: olimme viikon verran pyöräilemässä Ahvenanmaalla, vaeltamassa kansallispuistoissa, siivoamassa maanantaisin meidän kirkkoamme, tutustumassa Tallinnaan, ja lopuksi vielä hiippakunta juhlassa. Sunnuntain messussa hän ihastui kansainvälisyyteen ja nuoriin perheisiin, sekä kirkkokahvitilaisuuteen.
Kökärin kirkosta löytynyt hyvin värikäs Marian ja Jeesuksen patsas.
Ystävyys on lahja ja varsinkin kun se on kestänyt niin pitkään. Ystävyys on jakamista, toisen arvostamista, toisen ihmisen kunnioittamista ja sen rakkauden ja kiintymyksen vastaanottamista. Se on myös tie itsensä tuntemiseen, koska luottamuksen kehdossa voi olla täysin rehellinen toiselle.
Jeesuksellakin oli ystävinä Maria, Martta ja Lazarus, sekä myös Maria Magdaleena, apostolit ja todennäköisesti muitakin ihmisiä.
Jeesus sanoo (Joh. 15:15) "En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni". Jeesuksen ystäviä ovat siis he, jotka kuulivat Häneltä, kuka on Isä ja miten Isä rakastaa meitä. Rukous ja sakramentit ovat ystävyyden ylläpitämisen palveluksessa ja ravitsevat ystävyyttä. Ystävyys Jeesuksen kanssa on polkua kohti Isän tuntemista.
Minun ranskalainen ystäväni Anne kuuluu karismaattiseen yhteisöön nimeltä "le Puits de Jacob" eli Jaakobin kaivo viitaten Jeesuksen kohtaamiseen samarialaisen naisen kanssa. Meitä siis yhdistää myös vahva sitoutuminen Kristukseen ja Kirkkoon. Jollakin tavalla inhimillinen ystävyyssuhde on myös ollut koko ajan niin paljon syvällisempi ja rakkaampi, koska meitä yhdistää rakkaus Jeesukseen. Voin vain toivoa, että muutkin ihmiset saisivat kokea sellaisen ystävyyden.
