Yhteyttä yli kirkkorajojen

Reissaan taaperoni kanssa noin kerran parissa kuukaudessa vanhemmilleni Kuopion Riistavedelle. Se on mahtavaa, että tämänhetkinen elämäntilanteeni mahdollistaa tällaisen yhteyden pitämisen perheeseen ja ystäviin joita minulta löytyy Itä-Suomesta sen verran, että viikon jokaiselle päivälle olisi ohjelmaa tiedossa jos vain jaksaisin “lomallani” tavata kaikkia. Tietysti kotiseutu on myös aina kotiseutu, ja pidän myös sen rauhallisesta elämänrytmistä, kiireettömistä ihmisistä, joka puolella olevista järvistä, pelloista ja metsistä. Reissu on minun lomani myös siinä mielessä, että kotityön määrä on pienempi kuin kotonani, jossa hoidan yleensä hommat yksin päivän aikana mieheni ollessa töissä.

Riistavedellä ollessani tiistaina lähden taaperoni ja äitini kanssa mukaan yhteiskristilliseen "Halisten piiriin." Sinne ajetaan parikymmentäkilometriä kauniisiin maalaismaisemiin Juankoskelle. Tässä rukouspiirissä on kävijöitä ainakin luterilaisesta kirkosta ja helluntaiseurakunnasta. Piirissä on yksinkertainen kaava: Aluksi lauletaan lauluja tutusta "Lauluja Jeesuksesta" -vihosta ja sen jälkeen on jonkun piiriläisen vuoro jakaa ajatuksiaan valitsemastaan raamatunkohdasta, jonka jälkeen kaikki kävijät saavat jakaa ajatuksiaan aiheesta. Rukoukselle on myös varattu paljon aikaa ja lopuksi juodaan tietenkin kahvit. 

Erityistä rukouspiirissä on mielestäni se, että siellä rukoillaan paljon yhteiskunnallisten ja ajankohtaisten asioiden puolesta, esimerkiksi eduskunnan, maanviljelijöiden ja nuorten puolesta. Piirissä siunataan myös Israelia, Jumalan omaisuuskansaa. Halisten piirissä rukouksen siunaavat verkot heitetään siis muidenkin ylle kuin omien asioiden ylle. Siellä on sellainen ihana uskon henki; uskotaan että Jumala kuulee rukoukset, siispä rukoillaan luottavaisesti ja rukoillaan kattavasti. Jos vain näkisimme mitä henkimaailmassa tapahtuu yhdenkin Jeesuksen nimessä rukoillun rukouksen aikana, varmaan rukous ei enää unohtuisi niin paljon arjen pyörityksessä.

Piirin aikana leikitän lastani milloin missäkin talon huoneessa ja osallistun piiriin sen verran kuin pystyn. Halisten piirissä keski-ikä lienee jotain 70 vuotta, mutta koen rikkautena sen, että voin kokea uskonyhteyttä myös itseäni tuplasti vanhempien ihmisten kanssa. Ei ehkä voida jakaa samoja elämänhaasteita keskenämme, mutta yhteinen usko yhdistää. Elämäni aikana olen myös saanut paljon kohtitulevaa, juuri sopivasti haastavaa, mutta lempeää rohkaisua erityisesti vanhemmilta ihmisiltä. Heillä voi olla jo aivan eri tason elämänkokemusta ja näkemystä asioihin kuin minulla.

Viihdyn tosi hyvin myös tällaisissa yhteiskristillisissä, hengellisissä piireissä muutamien katolisten ympyröideni lisäksi. Käyn Helsingissä silloin tällöin myös “solussa” eli pienryhmässä, jonka ideana on tukea omaa hengellistä kasvua yhteisen keskustelun, jonkin solulaisille ajankohtaisen aiheen/Raamatun tutkimisen ja rukouksen kautta. Tässä solussa meitä taitaa olla luterilaisista ja vapaakristillisistä seurakunnista minun lisäkseni. Näen itse solun suurimman siunauksen olevan mahdollisuuden jakaa syvemmin omaa elämää luotettavassa ilmapiirissä ja sitä kautta kasvaa - ei vain kristittynä - vaan myös ihmisenä. Solut ovat todella yleisiä protestanttiseurakunnissa, joissa jokaiselle halukkaalle pyritään löytämään oma solu. Milloinkahan solutoiminta tulisi myös katoliseen kirkkoomme? ;)

Solussa tai Halisten piirissä en muista juurikaan keskustelleeni oppiasioista, vaan on keskitytty rakentumaan yhteisestä uskosta. Me olemme samaa perhettä, ja meillä on sama Isä. Meillä on sama tehtävä. Rakastaa Jumalaa yli kaiken. Rakastaa lähimmäistä. Viedä evankeliumi jokaiselle ja "jokaiseen maailmaan.” Tähän tehtävään tarvitsemme toisiamme, tarvitsemme perheyhteyttä. Erojen sijaan pitäisi keskittyä siihen mikä meitä yhdistää, jos uskomme, että todella olemme veljiä ja siskoja.

Eräs Henkilö on sanonut rukoilevansa meidän puolesta, että olisimme yhtä, että maailma uskoisi Isän lähettäneen Hänet. En sano, että kaikkien tulisi hengailla yhteiskristillisissä porukoissa tai edes pitää sellaisesta, mutta sen sanon, että meidän tulee siunata veljiä ja siskoja muista kirkoista. Rakentaa yhteyttä, jonka voi aloittaa vaikka puhumalla hyvää muista kirkoista/seurakunnista tai perheenjäsenistämme muissa kirkoissa. Meidän on pidettävä yhtä, jos vain haluamme Jumalan valtakunnan saavuttavan jokaisen sydämen.