Katson sinun kättesi töitä - muutamia ajatuksia sohvannurkasta
Katso maata, se on valmis opettamaan,
meren kalatkin sen sinulle kertovat.
Kaikki ne tietävät tämän:
Herra itse on kaiken tehnyt,
hän, jonka kädessä on kaikki mikä elää, jokaisen ihmisen henki.
(Job. 12:7-10)
On totta, että Herra on hyvä ja että hän on tehnyt kaiken hyvin. Tämä ajatus on pyörinyt päässäni viimeiset kaksi päivää sen jälkeen, kun palasin Keniasta lauantaina iltapäivällä. Sain vierailla Nairobissa ensimmäistä kertaa ja viime viikko oli täynnä sellaista elämää ja ihmisten kohtaamista, jota en pitkään aikaan ollut kokenut. Ihmisten läsnäolo ja tutustuminen heidän tekemäänsä työhön muistutti minulle, että elämä onkin aika ihmeellistä, merkityksellistä ja lisäksi se tuntuu seuraavan jonkinlaista käsikirjoitusta, vaikka me ehkä harvemmin pysähdymme tarkastelemaan sitä tästä näkökulmasta.
En haluaisi yleistää eri maita ja maanosia, mutta jostain syystä aina kun saan käydä Euroopan ulkopuolella tai jossain kauempana, koen tietynlaisen merkityksellisyyden tulvahduksen, joka aina jättää jälkensä minuun pidemmäksi aikaa. En ehkä haluaisi ajatella näin, enkä tiedä mistä se johtuu. Ehkä kaukana omasta ympäristöstä sitä on jollain tavalla herkempi ja tarkkailee elämää enemmän silmät auki, sen sijaan että kulkisin päivän läpi vain omia asioitaan pyöritellen. Tällaista matkailun ihannointia vastaan puhuu erityisesti yksi äiti Teresan tunnetuista lauseista, jota olen miettinyt paljon koronapandemian aikana.
Stay where you are. Find your own Calcutta. Find the sick, the suffering, and the lonely, right where you are — in your own homes and in your own families, in homes and in your workplaces and in your schools. You can find Calcutta all over the world, if you have eyes to see. Everywhere, wherever you go, you find people who are unwanted, unloved, uncared for, just rejected by society — completely forgotten, completely left alone.
Uskon, että näissä sanoissa on viisaus, vaikka samalla tunnen olevani askeleen lähempänä niiden toteuttamista jokaisen matkan jälkeen, jonka olen tehnyt.
Mutta mitä kertoisin viikostani tässä kohtaa? Haluaisin kirjoittaa Keniasta lisää uudessa tekstissä, mutta nyt alkuun voin mainita esimerkiksi nimet Elly ja Patrick. Nämä kaksi minun ikäistäni kenialaista vastaavat Nairobissa yhdestä koulutushankkeesta ja ajoivat kanssani eri puolille kaupunkia tutustumaan kolmeen eri kouluun. Matkojen aikana opin, että Elly on kotoisin Luo-heimosta Victoria-järven rannalta ja on osannut siksi todella hyvin kalastaa ennen muuttoaan Nairobiin yliopisto-opiskelijaksi. Patrick taas kertoi ajaessamme Kiberan köyhän alueen läpi, että hän asui siellä pienenä ja käveli aamuisin kouluun aina seitsemän kilometriä, kunnes hänen siskonsa hankki hänelle polkupyörän, mikä teki elämästä paljon helpompaa.
Kuvissa: Vierailu kouluun, sekä Shamsa-niminen opiskelija, jota en mainitse tekstissä.
Patrickin isä taas oli vaikuttunut tämän syntymästä niin paljon, että oli päättänyt jättää vaarallisen työnsä armeijassa ja lähtenyt siksi kolmeksi kuukaudeksi pakomatkalle, jonka jälkeen elämä on ollut rauhallista ja mukavaa.
Tällaiset erikoiset ja erilaiset tarinat jäivät tietysti päällimmäisenä mieleen. Niiden lisäksi viikko oli täynnä tavallisia ja arkisia asioita: aurinkoa, kappeleita, opiskelijoita, uber- eli taksimatkoja, lounaita yliopistolla ja illallisia asuntolassa. Näistä kaikista haluaisin kertoa vielä, ensi kertaan jää siis paljon.
— mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat? Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella” (Ps. 8:5,6).
