Hiljentymisen aikaa

Toisin kuin muualla maailmassa, Suomessa vietetään tänään Pyhäinpäivää, joka on yhdistelmä kaikkien pyhimysten ja uskovien vainajien muistopäivästä. Perheet käyvät perinteisesti hautausmaalla, mielet hiljentyvät sukulaisten ja ystävien hautojen äärellä ja oranssit liekit huojuvat pimenevässä syysillassa. Toisinaan rakkaat ovat haudattu toisaalle, mutta heitä halutaan silti muistaa. Silloin Hietaniemen hautausmaalle syttyy hohtava liekkimeri, kun ihmiset käyvät sytyttämässä kynttilän muualle haudattujen vainajien muistolle. Joillain hautausmailla vietetään tänään koko perheelle suunnattua lasten pyhäinpäivää, jossa lapset voivat kysellä kuolemasta ja muista askarrattuvista asioista.

Suomen katolilaiset voivat hiljentyä tänään vainajien muistolle vietetyssä hartaudessa tai messussa ja käydä hautausmaalla rukoilemassa ruusukon sielujen puolesta. Täydellisen aneen saamiseen kiirastulessa oleville on vielä mahdollista 8.11. asti. (Jos aneet mietityttävät, niistä voi lukea lisää suomeksi tästä kolmiosaisesta tekstistä: 1, 2, 3) Sielujen puolesta voi ja kannattaa rukoilla perinteisen ruusukon lisäksi Jumalan laupeuden ruusukon, joka löytyy suomeksi tässä julkaisussa.

Pyhäinpäivä voi olla lempeä muistutus rukoilla edesmenneiden läheisten puolesta, kohdata surematon suru ja antaa anteeksi sydämessä kannettu kauna. Konkreettiset keinot surun käsittelemiseen voivat olla Jumalalle kertominen surusta (rukoilu), Pyhimmän Sakramentin luona käyminen, kirjeen kirjoittaminen, valokuvien katsominen tai läheisten ja ystävien kanssa puhuminen. Suru voi tuoda esiin jotain kaunista - yhteyden luomista Jumalaan ja ihmisiin sekä edesauttaa sisäistä parannusta. Suru ja kuoleman pohtiminen saa meidät laittamaan elämämme asiat tärkeysjärjestykseen kuten Katja sanoi.

Kuoleman tuoma tuska voi auttaa lähemmäs Jumalaa, kun rukouksessa roikumme Hänessä ja annamme tahdollamme kärsimyksemme ristiinnaulitulle Jeesukselle. Krusifiksia katsomalla voimme muistaa, että kuolema on voitto (Fil.1:21). Syvimmässä pimeydessä syttyi ikuisen elämän valo. Elämä ei pääty hautaan, vaan meitä odottaa ylösnousemus. Näemme läheisemme vielä. On lohduttavaa toivoa, että he ovat ikuisesti Jumalan syleilyssä.

Jumalaan sulautuneena

Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen kirjoittaa Pyhän Hengen yhteydestä kauniisti:

"Me kaikki, jotka olemme saaneet yhden ja saman Hengen, Pyhän Hengen, olemme sulautuneet toisiimme ja Jumalaan. Nimittäin vaikka meitä erikseen onkin monta ja Kristus antaa oman ja Isänsä Hengen asumaan meissä itsekussakin, tämä yksi, jakamaton Henki johtaa keskenään erilaiset itsensä kautta ykseyteen ... ja saa aikaan sen, että hänessä kaikki muodostavat ikään kuin yhden ainoan. Ja samoin kuin Kristuksen pyhän ihmisluonnon voima vaikuttaa sen, että kaikki, joissa se on, muodostavat yhden ainoan ruumiin, samoin johtaa minun käsittääkseni yksi, jakamaton Jumalan Henki, joka asuu kaikissa, kaikki hengelliseen ykseyteen."

Tämä ykseys ei lopu elämän päättyessä. Jos edes kuolema ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta (Room. 8:38), ja Pyhän Hengen kautta olemme kaikki hengellisesti yhtä, kuinka tämä ykseys voisi rikkoutua kuoleman hetkenä?

Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. (Room. 14:9)

On ihana ajatella, ettemme ole koskaan yksin. Meitä on monta ja yhdessä olemme vahvempia. Emmekä ole vain ryhmä ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla ja ovat samaa mieltä kaikesta - meidät yhdistää Jumala. Meillä on Jumala Henki, joka ei koskaan jätä meitä. Voimme tukeutua Jumalaamme sekä toistemme että pyhien esirukouksiin.

Vierailevat pyhimykset

Vaikka emme tiedosta sitä, pyhimykset ovat läsnä arjessamme ja heidän esirukouksellaan voi olla suurikin vaikutus elämämme kulkuun. Pyhimys ei tietenkään toimi omin voimin vaan Jumalan armon välikappaleena. Katolinen kirkko tulvii pyhimysten esirukousten kautta tapahtuneista ihmeistä.

Henkilökohtaisesti olen saanut armon kääntymykseen pyhä Jeesus-lapsen Teresan esirukousten kautta. Olin rukoilemassa hänelle novenaa ja yhtenä päivänä lankesin syntiin. Hän saapui luokseni ja sanoi sielulleni:

"Se ei ollut Jumalan tahdon mukaista."

Vaikka se oli lempeimmin sanottu toru, jonka olin koskaan saanut, se mursi sydämeni. Sain katumuksen armon ja aloitin jälleen alusta.

Entä sitten oma elämämme ilta?

Älä pelkää.

Jumala ei anna ristiä, jota Hän ei itse auta meitä kantamaan. Eikä Hän anna ristiä, joka on meille liian painava, vaikka joskus se tuntuu siltä.

Kaikki on niin helppoa teoriassa. Toisin käy, kun on itse myrskyn silmässä tai jos näkee toisen kuoleman läheltä. Olen ollut läsnä joidenkin ihmisten kuoleman lähestyessä ja joka kerralla olen ihmetellyt elämän lahjaa. Ihminen ilmestyy tähän maailmaan kuin tyhjästä ja jokainen lähtee vuorollaan. Miten ihmeellistä olla edes elossa!

Uskosta me tiedämme, että elämämme alku ja päämäärä on Jumala. Rakentamalla elämämme Jeesuksen varaan, Jumalan tahtoa noudattaen, meillä on varma toivo perille pääsystä. Laittakaamme katse tulevaisuuteen, kuoleman laakson taakse. Muistan kuulleeni pyhimyksestä, jolle Neitsyt Maria ilmestyi ja kertoi, ettei vaipunut epätoivoon ristin juurella, koska hän muisti Jeesuksen sanat: kolmantena päivänä Ihmisen Poika nousee kuolleista. Usko ylösnousemukseen kannatteli häntä suurimman kärsimyksensä keskellä.

Mekin voimme turvautua Jumalaamme ja laittaa toivomme Hänen Sanaansa.

Sinä suljet heidät armosi suojiin,

otat heidät turvaan majaasi.

Ps. 31:21