Häähumua
Edessäni seisovat toinen kaasoistani ja kuusivuotiaat kukkaispojat kravatteineen ja neilikoineen valmiina kävelemään punaista mattoa pitkin. Isäni on valmiina saattamaan alttarille ja puhelee pojille juuri ennen h-hetkeä (kumpaakohan meistä jännitti enemmän…). Maailman kaunein Pachelbelin Canon in D alkaa soida viululla ja uruilla ja neliskanttiset puiset ovet avataan. Eilisen vihkiharjoituksissa oli tässä vaiheessa itkussa pidättämistä, mutta nyt kävelin jonkinlaisessa jännityshorroksessa alttarille Pekan vierelle seisomaan. Isä Matthew käy puhumassa meille muutaman sanan vielä musiikin soidessa: “Muistakaa, että Jumala tulee olemaan teille uskollinen.”
Vihkimisen jälkeiseksi virreksi olimme valinneet “Hyyvyden voiman ihmeelliseen suojaan”, joka löytyy ainakin luterilaisesta virsikirjasta. (https://www.youtube.com/watch?v=B3FvHIVPDcA) Siinä lauletaan iloisen duurisävelmän tahdissa luottamuksesta Jumalaan ja uuteen aikaan astumisesta, ja toisaalta siitä, miten Kristus antaa rauhan pelon ja ahdistuksenkin aikoina. Laulun on kirjoittanut natseja vastustanut luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer vankilassa v.1944. Laulu on tänäänkin hyvä rukous, vaikka emme laulua valitessa miettineet maailmantilannetta. Vihkimisen jälkeen oli vuorossa vihkivalat, sormusten vaihto ja eukaristia. Häämessu kesti vajaan tunnin, mutta oli se silti nopeasti ohi.
Samoin ennen neljää alkanut juhla meni kuin siivillä, vaikka jatkoimme pienellä porukalla hengailua aamuyöhön asti. Se on totta, mitä sanovat: Hääpäivä on ohi yhdessä hujauksessa. Hääpäivä oli silti todella ihana, samoin sen jälkeinen hääkupla, jossa vieläkin pysyttelen.
Sitä ennen oli tosin puolen vuoden lähes jatkuva stressi ja muutama romahdus. Syksyn pimeydessä pidettiin lukuisia neuvotteluja pitopalvelun, bändin, kirkkomuusikoiden kanssa ja vaihdettiin juhlapaikkaa 2kk ennen häitä. Tehtiin satoja päätöksiä (tai ainakin siltä se tuntui), soitettiin kymmeniä puheluita, viilattiin yksityiskohtia tuntitolkulla, tilailtiin nettikaupoista asusteita ja palauteltiin niitä… Ehkä häillä on myös jokin taipumus saada ihmissuhdedraamaa pinnalle, koska siltäkään en voinut välttyä. En myöskään ollut koskaan ennen järjestänyt juhlia, mutta nyt tein sen 60 hengelle. Joten jos joku kaipaa vinkkejä hääsuunnitteluun, voit kääntyä puoleeni, koska olen tullut toiselle puolelle ja suunnilleen ehjänä.
Valmistauduinko itse avioliittoon jotenkin? Häiden lähestyessä lähinnä rukoilin/rukoilimme toistemme ja suhteemme puolesta. Pystyimme myös seurusteluaikana puhumaan avoimesti kaikesta, vaikkei se aina helppoa ollut. Toisaalta vuosien varrella on ollut aikaa panostaa omaan henkiseen kasvuun ja painia omien haasteiden kanssa, jotta tulisi eheämmäksi. Avioliittoon ei kuitenkaan voi koskaan olla jotenkin täysin valmistautunut, eikä tarvitse tai pidäkään olla. On vain otettava toista kädestä kiinni ja hypättävä kohti tuntematonta - ja mikä jännittävintä, mutta parasta - yhdessä.