Tuliainen Amerikasta: rohkaiseminen
”Äiti, kuiskasi Muumipeikko. Mitä hänelle on oikein tapahtunut? Miksi hänestä on tullut niin ilkeä? Kenestä? Möröstä. Onko joku tehnyt hänelle jotakin, ja siksikö hänestä on tullut sellainen? Sitä ei voi tietää, sanoi äiti ja veti häntänsä ylös vanavedestä. Pikemminkin on niin, ettei kukaan ole tehnyt hänelle mitään. Välittänyt hänestä, tarkoitan.”
En ole Muumi-fani, mutta kun Suomessa käydessäni tänä kesänä yritin lukea kummityttöni antamaan Muumipappa ja Meri kirjaa, nämä sanat koskettivat minua. Näinhän se juuri on. Ihmiset usein mielummin keskittyvät omaan elämäänsä ja unohtavat kääntää katseensa toisiin ihmisiin. Emme halua vaivata tai puuttua muiden elämään. Mutta mitä tapahtuu jos katsomme vierustoveriimme, soitamme naapurille tai vietämme kahvihetken ystävän kanssa? Teoillamme ja sanoillamme viestitämme heille, että olet tärkeä, olen kiinnostunut kuka olet. Entä mitä tapahtuu kun tietoisesti sanomme jotain kaunista, hyvää ja rohkaisevaa lähimmäisillemme? Englanniksi on olemassa sanonta ”we lift each others up”. Suora käännös siitä on ”me nostamme toisiamme ylös”. Se kuvaa hyvin mitä rohkaisevat sanat voivat parhaimmillaan tehdä. Me vahvistamme ja nostamme toinen toisiamme ylös kun olemme alamaissa tai kun meistä tuntuu, että emme osaa tai emme ole mitään, tai kun muuten vain tarvitsemme kuulla jotain kaunista ja rohkaisevaa. Olen kirjoittanut tässä blogissa positiivissävytteisen kirjoituksen sekä Irlannista (kokemuksia-irlannista) että Suomesta (ajatuksia suomalaisuudesta ja katolilaisuudesta). Olkoon tämä blogipostaukseni positiivinen kirjoitukseni nykyisestä asuinmaastani eli Amerikasta. Täällä kun rohkaisevia sanoja viljellään enemmän kuin muissa maissa, joissa olen asunut.
Kaikissa maissa on sekä hyviä että huonoja puolia. Jostain syystä kaikki huonot asiat Amerikasta päätyvät aina uutisiin. Se on harmillista, kun täällä olisi myös paljon hyvää, josta voisi kertoa. On myös ikävää, että amerikkalaisesta kulttuurista rantautuvat muihin maihin useimmiten ne kehnot vaihtoehdot (ravintolat, elokuvat, musiikki jne) kun tässä maassa olisi myös laadultaan erinomaisia asioita, joita olisi hyvä jakaa muun maailman kanssa. Tässä meillä kuluttajilla on suuri rooli. Mc Donaldsiakaan ei Euroopassa olisi jos siellä ei käytäisi niin ahkeraan. Omasta mielestäni parasta täällä Amerikassa on ihmisten ja elämäntapojen moninaisuus (täällä on helppo olla esim. erilainen nuori), elävä ja toimiva katolilainen kirkko ja se, että täällä todistukset ja tittelit eivät ole kaikki kaikessa. Tärkeämpää on osaatko asian kuin se onko sinulla tietty koulutus tai tutkinto. Sitten on se rohkaiseminen. Amerikkalaiset ovat herkkiä sanomaan jotain positiivista ja rohkaisevaa toinen toisilleen. Tämä vahvistaa ihmisen itsetuntoa, ja se auttaa ihmisiä uskaltamaan käyttämään heille annettuja taitoja ja lahjoja.
Itselleni rohkaisevat sanat ovat aina merkinneet paljon. Noin 10 vuotta sitten kirkkomme uusi pappi pyysi minua vetämään seurakuntamme äitiryhmää. Silloin en voinut edes kuvitella itseäni johtamaan mitään. Pappi kuitenkin rohkaisi minua ja auttoi ryhmän aloittamisessa. Aloitimme äitiryhmän ja kahden vuoden aikana, jolloin olin tämän ryhmän vetäjänä opin, että itse asiassa pidän paljon organisoimisesta ja johtamisesta. Kasvoin valtavasti tuon kahden vuoden aikana ja syynä oli yksinkertaisesti se, että joku oli rohkaissut minua. Muistan myös ajan, jolloin minulla oli hätä lasteni suomenkielen taidosta. Amerikkaan muuton jälkeen suomenkielen puhuminen lapsille vaikeutui kun emme enää päässetkään Suomeen samalla tavalla, emmekä enää saaneet vieraita Suomesta. Soitin Denverin suomikouluun ja kysyin täytyykö lasten puhua sujuvasti suomea osallistuakseen suomikouluun. Vastaukseksi sain kaksi lyhyttä ja tylyä sanaa: ”totta kai”. Kuvitella jos vastaus olisikin ollut: ”Useimmat lapset täällä puhuvat sujuvasti suomea, mutta tulkaa ihmeessä käymään ja osallistumaan. Olisi mukava tavata”. Tähän blogiinkaan en olisi varmaan osallistunut jos Iiris ei olisi rohkaissut minua, ja auttanut ensimmäisten kirjoitusteni rakentamisessa kun kirjoittaminen suomeksi tuntui hankalalta niin monen vuoden tauon jälkeen.
Jotkut meistä tarvitsevat enemmän, jotkut vähemmän rohkaisua. Uskon kuitenkin, että me kaikki hyödymme kauniista ja rohkaisevista sanoista. Kuvitella jos me kaikki herätessämme uuteen aamuun miettisimme: ”Miten voin tehdä jonkun päivästä paremman tänään?” Luulen, että meidän oma päivämme tulisi olemaan myös parempi jos ajattelisimme näin. Meidän on hyvä muistaa, että jokaisella vastaantulijalla on risti kannettavana. Ei ole mitään väliä kuinka kauniilta ja hyvinvoivilta he näyttävät Instagramissa tai Facebookissa. Jokaisen elämässä on jotain. Kipu, sairaus, menetys, rikkoutunut ihmissuhde, nukkumisvaikeudet. Lista on loputon. Ehkä jos muistamme tämän, kauniit ja rohkaisevat sanat tulevat huuliltamme helpommin. Olkoon tämä minun tuliaiseni tällä kertaa Amerikasta: rohkaiseminen ja sen tärkeys.
”Jos on olemassa joku, josta ei koskaan puhuta ja jolle ei koskaan puhuta, tämän täytyy varmaan vähitellen hävitä olemattomiin. Hänhän ei tohdi uskoa olevansa olemassa.”
-Muumipappa ja Meri-