Kokemuksia kauneudesta

Kävin muutama päivä sitten Ateneumissa poikaystäväni kanssa. Katselimme valkoisia marmori- ja pronssiveistoksia, ruostuneita pajuja sekä videoinstallaatiota, jonka vihreät ja siniset viirut tanssivat sulavasti kaartaen kuin merilevä aallossa. Olen perso pienille yksityiskohdille, teoksissa piileville salaisuuksille, romanttishenkisyydelle ja tunnelmallisille väreille, ja niitä oli teoksissa runsaasti. Erityisesti Ferdinand von Wrightin (1822–1906) maalaus Näköala Haminalahdelta (v. 1853) teki minuun vaikutuksen. Toisaalta kääntelin päätäni abstraktien maalauksien edessä ja yritin tunnistaa mitä siinä kuvattiin, etsiä maalauksien nimien mukaisia esineitä, ymmärtää, mitä taiteilija on halunnut teoksellaan kertoa. Se sai minut pohtimaan kauneutta - sitä miten kauneus synnyttää tunteita. Ja erittäin kaunis sytyttää sydämet tuleen. Ehkä sen takia kauneuteen keskittyminen on ollut itselläni lähinnä ulkonäköön, sisustukseen ja taiteeseen liittyvä asia. Se on ollut haluttava asia, johon olen aktiivisesti pyrkinyt. Siihen on liittynyt halu sulautua joukkoon, halu tuntea itsensä kauniiksi. Halu ympäröidä itsensä kauneudella - kietoutua kauneuteen, nähdä sitä ympärillä ja mukautua siihen. Kai se liittyi osittain teini-iän epävarmuuteen ja toisaalta kuvaa kaipuuta Jumalan luokse, mutta siitä tuli lopulta kompastuskivi ja turhamaisuuden lähde. Muistan, miten masennukseni aikaan lopetin ehostamisen täysin, koska meikki tuntui liian vaivalloiselta pestä pois. Se oli kuitenkin siunaus, koska totuin siihen, miltä oikeasti näytin ja opin hyväksymään itseni. Se oli todella eheyttävää, sillä ennen tätä en kehdannut mennä ulos viemään roskia ilman edes pientä meikkikerrosta. Meikitön tapa jäi kirkkoon palattuani, ja ehkä räjähtänyt ulkonäköni ja tummat silmänaluseni saivat monet säälimään minua ja kantamaan minut rukouksissa Jumalan luokse. Mietin silloin, kuinka ihmiset, jotka Jumala on kutsunut Itselleen todella luopuvat kaikesta. He eivät käytä meikkiä tai panosta ulkonäköönsä, käyttävät yksinkertaisia ja käytännöllisiä vaatteita, jotka ovat puhtaat, ehjät ja siistit. En ajatellut Jumalan odottavan minultakaan mitään sen kummempaa, vaikka paitani olivat täynnä kissan karvoja ja välillä koin olevani kävelevä kaaos. Olin kuullut pyhimyksistä, jotka halusivat luopua tästä maallisesta kauneudesta saavuttaakseen suuremman Kauneuden, ja halusin imitoida heitä. Tässä vaiheessa elämääni harkitsin muutenkin luostariin menemistä, joten pelkistetty ulkonäkö ja tapa elää tuntuivat itsestään selviltä (tästä luvassa kirjoitus joskus tulevaisuudessa).

Vaihdoin ajatuksia monien ihmisten kanssa, jotka olivat kanssani eri mieltä. Vastaus tuntui riippuvan keneltä kysyi ja kuulin monenlaisia mielipiteitä. Monet olivat hyviä, kuten se, että on kohteliasta pukeutua hienosti messuun (Jumalaa varten) tai että ulkonäkö ei ole vain itseä varten vaan myös toisille, sekä sen, ettei Jumalaa tarvitse parannella ja on hyvä välttää turhamaisuutta. Kommenttien perusteella toisaalta ajattelin, että vastauksen saa tuunata omantunnon mukaisesti, kunhan vaan se ei johdata toisia tai itseä syntiin. Pidin kuitenkin mielessäni Jeesuksen sanat, jotka tietysti puhuvat Jumalan huolenpidosta, mutta koskettavat hieman vaatetusta ja ulkonäköä ja muistuttaa, ettei se ole asia, josta edes tarvitsee huolehtia.

»Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.

Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.

Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! (Matt. 6:28-30)

Sanotaan, että kauneus vie aina Jumalan luokse, ja ymmärtäähän sen, kun Jumala on Itse kauneus. Johanneksen ilmestysten mukaan Uusi Jerusalem loistaa Jumalan kirkkautta, säihkyy kuin kallein jalokivi, kuin kristallinkirkas jaspis. (Ilm. 21:11) Nuorena en koskaan välittänyt timanteista enkä ymmärtänyt, miksi jotkut tuntuvat olevan niin haltijoissaan niistä, kunnes sain pienen ymmärryksen välähdyksen H&M:n kultaisesta sormuksesta, jossa oli suuri lasinen "timantti". Se oli väritöntä lasia, niin kirkas, että se hohti ja kimalteli sateenkaaren värejä. Olin haltioissani. Vaikka kyseinen sormus jäi kauppaan, se on edelleen vahva muistutus tulevasta maailmasta, jossa Jumala loistaa valtaistuimellaan kuin jaspis ja karneoli, ja Hänen valtaistuintaan ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdin värinen hohde (Ilm. 4:3). Sain muuten siskoltani jonkin aikaa sitten sormuksen, josta hän ei itse välittänyt. Se oli juuri mistä pidin - kultainen sormus, jonka smaragdin väristä kristallia/lasia ympäröi pienet valkoiset "timantit". Olen usein miettinyt, että kosiskeleeko Jumala meitä näin. Ilmaisena lahjana Hän antaa meille juuri sen mistä pidämme. Monesti minusta tuntuu, ettei tarvitse itse ostaa mitään. Jumala antaa omilleen kaiken mitä he tarvitsevat - ja vähän ylimääräistäkin.

Kauneus on tietysti käsitteenä laajempi kuin mistä olen tällä kertaa ehtinyt kirjoittaa. Kaunis käytös, luonteen hyvyys, sydämellisyys, vieraanvaraisuus, siisteys, järjestys, harmonia.. Lista on loputon ja jokaisesta voisi kirjoittaa oman tekstinsä. Kristittynä kauneuteen panostaminen heijastuu luonnollisesti Jeesukseen ja ulkopuoliset tekevät johtopäätöksiä katolisesta kirkosta meidän ulkonäkömme ja käyttäytymisemme perusteella. Siksi onkin edullista pyrkiä miettimään miten Jumala mahdollisesti haluaisi Itseään edustavan ja käyttäytyä sen mukaisesti - pitäen mielessä, että Jumala rakastaa monimuotoisuutta, ja että Hänelle jokainen ihminen on kaikkein kaunein sellaisena kuin he ovat. Mielestäni sen myötä voi välttää joitakin sudenkuoppia, kuten epäsiveellisten muoti-ilmiöiden mukana menemisen. Jos yhden asian olen oppinut, se on, että kauneuden voi kääntää Jumalan palvelemiseksi, kunhan se ei vie fokusta olennaisesta eli Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta. Sillä näistä asioistahan on todellisuudessa kyse: Jumalan rakastamisesta, kymmenestä käskystä, kirkon käskyjen täyttämisestä sekä hyveellisen elämän elämisestä.