Käännynnäinenkö?

Saimme lukijalta pyynnön josko joku voisi pohtia termin ”käännynnäinen” merkitystä. Siinäpä vasta sanahirviö. Ymmärrykseni mukaan sanalla on ainakin 3 erilaista käyttötapaa:

1) Kristillisen uskon löytäneet ihmiset, jotka ovat sen seurauksena saaneet kasteen (Johannes kastajan kehottamana Markus 1:4),

2) suunnan muutoksen elämässään tehneet ihmiset (Jeesuksen kehottamana 1:15). Omassa kontekstissani lähinnä Katolisen kirkon täyteen yhteyteen aikuisiällä otetut ihmiset,

3) jokapäiväinen operaatio johon me kaikki olemme kutsutut jatkuvasti.

Itse ymmärrän asian ehkä niin, että nämä kaikki merkitykset ovat saman Jumalan lahjana sielussa tapahtuvan prosessin tulosta. Meidän täytyy tietysti myöntyä prosessiin ja tehdä yhteistyötä, mutta vaikka mitä tekisi niin kääntymyksen armoa ei voi itse omin teoin saavuttaa. Tämä pätee niin suuriin elämän päätöksiin, jolta esim. Katolisen uskon omaksuminen ovat, kuin pieniinkin päätöksiin, esim. en sanokaan lähimmäiselleni kiukkuista sanaa vaikka kiukuttaakin. Joskus on vain pakko tiuskaista vaikka kuinka tietää että parempi olisi jättää välistä tällä kertaa. Uskoisin, että suuret, elämää mullistavat päätökset kumpuavat juurikin näistä pienistä päivittäisistä ”kääntymyksistä”.

Caravaggion näkemys Paavalin kääntymyksestä tiellä Damaskokseen

Kuten John Henry Newman kirjassaan ”Anatomy of Conversion” kuvaa, se mitä uskomme harvoin perustuu 100% varmaan kokeelliseen omakohtaiseen kokemukseen. Esimerkiksi jos olen britti, uskon, että asun saarella, koska näin minulle on sanottu. En ole talsinut ympäri saaren todetakseni että ei tällä tosiaan ole yhteyttä mantereeseen. Silti uskon tämän faktan täysin. Harvalla on täyttä varmuutta kuka on äitini, hän on se henkilö joka on aina väittänyt olevansa äitini, mutta enpä ollut synnärillä sitä todistamassa. Sama lienee uskon kehittymisen laita. Elämme elämäämme ’keräten todistusaineistoa” sekä Jumalan olemassaolon puolesta, että sitä vastaan. Kun jompaan kumpaan kuppiin on kerääntynyt riittävästi aineistoa, olemme valmiit hyväksymään elämänkatsomuksen. Tämä hyväksyminen voi tapahtua rysäyksellä (vrt. Pyhä Paavali) tai toisessa ääripäässä vuosikymmenien elämän ”jälkeen”. Eikä tietenkään mikään ole koskaan lopullista, mutta voimme varmaan kaikki tunnistaa joitain tapahtumia elämässä, jotka ovat olleet käänteentekeviä emmekä sen jälkeen ole enää kyseenalaistaneet asioita kuten ennen.

Armoahan tuo on!! jatkuva asioiden pohdiskelu ja mähmääminen on sangen kuluttavaa, liittyy se sitten uskoon tai vaikka parisuhteeseen, työpaikkaan, asuinsijaan tms. Vapautta on kun voi ilman ponnisteluja elää ja iloita siitä, että Jumala on rakastava Isämme jonka käsiin voimme luottavaisesti asioista huolehtimisen jättää. Elää tätä hetkeä rohkeasti koko olemuksellaan. Jonkinlainen pyhimyksen määritelmä voisi olla, että tekee Jumalan tahdon automaattisesti ja ilolla, sitä ennen kuitenkin elämä on kilvoittelua. Joudumme käyttämään hengen ja ruumiin voimiamme tietääkseen mikä on Jumalan tahto ja toisaalta hyväksyäksemme sen tekemisen omassa elämässä. Tähän liittyy asioiden pohdiskelu ja tutkiskelu, pahojen taipumusten havaitseminen ja niistä poispäin kääntyminen. Jumala ei pakota meitä mihinkään, joten tämän oman sisäisen ja ulkopuolella tapahtuvan elämän tutkiskelu on pakollista lähinnä meitä varten. Se, että valitsemme hyvän on Jumalalle mieleen, itse koen, että se että teemme sen vapaasta tahdosta ja rakkaudella on jopa tärkeämpää kuin itse teon objektiivinen ”kauneus”’. Herra sanoo, että Hän iloitsee niistä jotka kääntyvät pahoilta teiltään enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa (Luukas 15:7). En halua vähätellä objektiivisen kauneuden ja hyvyyden merkitystä, mutta kuten isä tai äiti iloitsevat pienen lapsen ensi töherryksestä ja näkee sen aidosti hyvin tehtynä ja kauniina, niin on meidän tekojemme laita Taivaan Isän silmissä - aina.

Miten sitten etsiä kääntymyksen armoa?

Omalla kohdallani Jumala on hyvinkin konkreettinen, Hän selkeästi tuo arkielämääni asioita, jotka herättävät miettimään ja ohjaavat. Oliko se sitten vaikka kolleegan kommentti tai myötätuuli pyörämatkalla. Tietysti Jumala puhuu meille suoraan myös sanansa kautta Raamatussa, eli Jumalan kirjoitetussa ilmoituksessa. Pyhä Ignatius Loyolainen on myös lahjoittanut meille henkien erotteluun konkreettisia sääntojä, joita noudattamalla Jumalan tahtoa voi etsiä. Itse olen lähdössä kesällä Ruotsiin tämmöiselle retretille (”spiritual excercises”), ja voin lämpimästi suositella esim. Timothy Gallagharin kirjoja ja podcasteja aiheesta! Oppia miten elää pohdiskelevaa elämää. Oman elämäni valossa haluan kuitenkin kehottaa elämään rohkeasti, menemään ja tekemään, ehkä se on vain minun tieni, mutta Jumala on kyllä avannut Hänelle mieluisat ovet ja sulkenut ne huonommat, itsestäni ja omista singahteluistani huolimatta, mutta juuri niiden takia. Eli jos olisin vain jämähtänyt paikalleni ennen kuin saan yliluonnollisen täyden varmuuden mikä on oikein ja hyvää, en koskaan olisi lähtenyt niille oikeille teille, vaikka sitten tuli lähdettyä joillekin väärillekin. Kääntymisen armoa vain pyytäen, että osaisimme tehdä U-käännöksen kun on sen aika.

No loppuun vielä muutama sana, että mites sitten ne ”kehtokatolilaiset”… Olen aina vitsaillut että supi-suomalaisten keskuudessa he ovat kuin Pokemonena, joita on harvassa ja sellaisen bongaamiseta kuuluu iloita. Ovatko he jollain lailla vähemmän käännynnäisiä kuin me ”ihan oikeasti” kääntyneet. Empä usko! Jumalalla on polku meille kaikille, ja lähes jokaisen innolla uskoaan elävän ihmisen polulla on ollut selkeitä kääntymisen kokemuksia. Ehkä heille se on jopa vaikeampaa, koska eivät voi kuvailla sitä suoraan, että katso, tässä se nyt on. Omalle kääntymykselleni oli täysin kriittistä lapsuuden kristillinen kasvatus, vaikka sitä helposti väheksynkin koska emme käyneet kirkossa eikä usko ollut ”selkeästi” osa elämäämme (miten sen nyt ymmärrän). Vanhempani, isovanhempani ja kummini ovat kuitenkin ”uskovaisia”, tunnustivat Jumalan läsnäolon ja elivät sitä omin tavoin. Minulle opetettiin iltarukous ja aikuisiän elämän myrskeessä tuntui luontevalta hakea apua nimenomaan Kristillisestä uskosta ja rukouksesta (vaikka noiden ”rukousten” muoto on hyvin erilainen kuin tällä hetkellä Jumalan kanssa käymäni dialogi).

Uskon kääntymyksen armon erityisellä tavalla kumpuavan perinnöstä jota välitämme, ja rukouksista joita aikaisemmat sukupolvet ovat rukoilleet. Jumalahan voi kenet tahansa käännyttää koska tahansa, mutta Hän iloitsee meidän mukanaolosta ja yhteistyöstä. Kuten Messussa sanotaan ”julistamme Sinun kuolemaasi siihen saakka kunnes tulet”. On meidän tehtävämme välittää uskoa ympäristössämme ja erityisellä tavalla jälkipolvillemme, ja niille jotka Jumalan on meille ”saveksi” antanut.