Iltatähti

Tänään on Iltatähden syntymäpäivä. Meidän nuorin lapsemme syntyi seitsemän vuotta sisarensa jälkeen, joten kutsumme häntä usein lempinimellä Iltatähti. Omat vanhempani antoivat saman nimen minulle kun synnyin 10 vuotta siskoni jälkeen. Viisaina ihmisinä he eivät pitäneet minua “vahinkona”, vaan erityisenä iltatähtenä. Toivon, että ihmiset myös nykypäivänä osaisivat olla enemmän avoinna yllätyksille. Ilo on nimittäin läsnä elämässämme ihan eri tavalla kun annamme Jumalalle mahdollisuuden yllättää.

Olin 41-vuotias kun sain tietää odottavani nuorimmaistamme. Se tuntui  silloin korkealta iältä vastaanottaa vauvauutinen, mutta nyt tiedän, että olin vielä aika nuori. Ystäväni nimittäin synnytti juuri Pitkäperjantaina terveen tyttövauvan 48-vuotiaana! Meillä oli entuudestaan kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Se tuntui täydelliseltä lapsimäärältä (ehkä vähän liiankin täydelliseltä!). Ennen raskaaksi tuloani perheemme oli tutustunut muutamaan kymmenlapsiseen katolilaiseen perheeseen. Olin hämmästynyt näiden suurperheiden äitien hyvinvointisuudesta ja iloisesta olemuksesta. He eivät olleet rättiväsyneitä, eivätkä he olleet ahdistuneita kotona olemisesta tai siitä, että heillä ei ollut hienoa työuraa kodin ulkopuolella. He olivat täydellisesti tietoisia siitä, että hedelmällisyys on lahja ja että sitä ei anneta kaikille. He eivät tunteneet olevansa ”vain äitejä”, vaan he tiesivät äidin työn olevan erityisen tärkeää ja he pitivät elämäänsä hyvin rikkaana. Samaan aikaan sydämessäni oli herännyt toive olla mukana auttamassa äitejä, jotka eivät jostain syystä voineet pitää lastaan. Halusin olla sijaisäiti pienille vauvoille, jotka odottavat adoptoimista.

Niinpä kun sain tietää raskaudestani seitsemän vuoden tauon jälkeen, olin yllättynyt, mutta jollain mysteerisellä tavalla sisimmässäni olin myös osannut odottaa vauvauutista. Sijaisäidin sijaan minusta tuli biologinen äiti meidän viidennelle lapsellemme. Elämänmuutos oli jännittävä, mutta kieltämättä myös vaikea. Olin tottunut jo elämään ilman vaippalaukkuja ja vauvan autoistuimia, ja minulle oli myös juuri tarjottu mielenkiintoista työtä lasten taideleikkikoulussa. Oli vaikea laittaa omat jutut taka-alalle ja osata antaa itsensä tälle uudelle elämälle. Kuitenkin heti alusta saakka oli selvää, että äitiydessä ja vanhemmuudessa oli tällä kertaa jotain aivan erityistä. Mukana oli rentoutta ja iloa, jota emme olleet Stevenin kanssa kokeneet ennen samalla tavoin. Kokemusta lasten hoidosta oli kertynyt vuosien varrella sen verran, että tällä kertaa emme stressanneet yöheräämisistä (kohta kuitenkin hän jo olisi yökylässä kaverin luona!) tai sitä, että emme voineet mennä ja tulla niin kuin huvittaa (kohta kuitenkin meillä olisi ikävä sitä, että emme voi pitää häntä sylissä koko ajan!). Tiesimme, että lapset ovat pieniä vain hetken ja aika heidän kanssaan on kallisarvoista. Tällä kertaa meillä oli myös monta syliä vauvalle. Isot sisarukset pitivät pientä sisartaan kilpaa sylissään, enkä äitinä ollut samalla tavalla kiinni vauvassa kuin silloin kuin vanhin lapsemme oli vauvaikäinen.

Iltatähtemme täyttää tänään 9-vuotta. Nuorin tyttäremme on siunannut perhettämme lukemattomalla eri tavalla. Steve ja minä olemme kasvaneet vanhempina ja ihmisinä. Sisarukset, varsinkin isosiskot, ovat lähentyneet toinen toisiinsa pikkusiskonsa kautta. Hän on pidentänyt sisarustensa lapsuutta kun he ovat leikkineet pikkusiskonsa kanssa ja heränneet yhdessä hänen kanssaan jouluaamuna avaamaan joulupukin tuomia lahjoja. Tyttäremme valoisa, rakastava ja reipas luonne on lahja, jonka takia elämämme on entistä rikkaampaa. Kun katson nuorimmaistani ajatukseni kääntyvät joskus myös omaan elämääni. Olen kiitollinen omille vanhemmilleni, että he eivät pelänneet elämänmuutosta vaan ottivat iloisesti ja rohkeasti uuden elämän, minut iltatähden, vastaan. Jumalan suunnitelma on lopulta aina paras mahdollinen. Meidän ihmisten rajallisuus ei pysty ymmärtämään sitä. Ihmeellistä meidän nuorimmaisemme syntymässä on myös se, että hän syntyi samana päivänä kuin meidän esikoisemme laskettu aika olisi ollut (ensimmäinen lapsemme kuoli keskenmenoon kun olin 18 viikkoa raskaana). Pienessä ihmismielessä uusi vauva voidaan nähdä joskus  ”vahinkona”, mutta Jumalalle yksikään ihminen ei ole vahinko. Niin kuin Paavi Benedict XVI sanoi viisaasti: ”Jokainen meistä on Jumalan ajatuksen tuotos. Jokainen meistä on haluttu. Jokainen meistä on rakastettu. Jokainen meistä on välttämätön”.